30.5.21

Valkolilja-sarja

 Valkolilja-sarja on kirjoitettu vuosina 2019-2020. Se sijoittuu samaan maailmaan kuin Vuorileijonan varjo -sarja, mutta tärkeinnät henkilöt ja tapahtumapaikat ovat uusia.

Kirjassa Valkoliljan poika keskeisenä aiheena on Temirin pyrkimys luoda oikeudenmukainen valtio. Valkoililjan aika käsittelee sitä, miksi utopia ei voi sellaisenaan toteutua, ja mitä on ehkä mahdollista säilyttää siitä.

Sarjan päätösosa Jäljet hiekassa tuo mukaan Vuorileijonan varjo -sarjan henkilöitä ja aihepiirejä. Se on eräänlainen tiivistelmä siitä, mitä olen halunnut sanoa koko tuotannossani. Jos luet minulta vain yhden kirjan, lue se.



29.5.21

Vuorileijonan varjo -sarjan osat 7-10

Vuonna 2015 olin 71-vuotias. En ollut kirjoittanut mitään julkaistavaksi tarkoitettua yli kymmeneen vuoteen, ja ajattelin, että urani kirjailijana oli ohi. Se ei varsinaisesti harmittanut, mutta toisinaan ajattelin, että Vuorileijonan varjo -sarja oli jäänyt kesken. Se oli päättynyt tilanteeseen, jossa Dotar, Ake ja Vasama suunnittelevat matkaa Isosaarelle.

Kun vuonna 2015 ryhdyin kirjoittamaan Vuorileijonan varjo -sarjaan uutta osaa, tiesin, että sille olisi turha edes etsiä kustantajaa. Aikaisempien osien kustantaja oli sulkenut minulta ovensa, eikä kukaan ryhtyisi julkaisemaan jatko-osaa toisen kustantamiin kirjoihin.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa vain yksi kirja, jossa esiteltäisiin tilanne Sirpissä ennen Isosaaren matkaa, sitten käytäisiin Isosaarella, ja kerrottaisiin tilanne sen jälkeen. Mutta jo ennen Isosaarelle lähtöä Sirpin tilanteesta oli niin paljon kerrottavaa, että siitä tuli kokonainen kirja, Talvisateet. Sen julkaisin aluksi vain e-kirjana, mutta pian tein siitä myös painetun version.

Isosaaren tapahtumista kertoo Tuulien koti, ja sarja jatkui vielä kirjoilla Raudanluja ja Tilinteon aika, jonka julkaisin vuonna 2018. Silloin Vuorileijonan varjo -sarja oli valmis, yli 20 vuotta sen ensimmäisen osan julkaisemisen jälkeen.



24.5.21

Kirjailijakuva Pentti Holapasta ja Olli-Matti Ronimuksesta

 Kiinnostuin Pentti Holapan tuotannosta luettuani Ystävän muotokuvan, ja jo ennen väitöskirjani valmistumista tein alustavan tutkimussuunnitelman ja tiedustelin Pentiltä hänen mielipidettään siitä. Pentti suhtautui tutkimussuunnitelmaan myönteisesti, ja vuosina 2001-2003 valmistui Pentti Holapan kirjailijakuva kolmena kirjana, jotka Yliopistopaino kustansi.

Pentti ei ollut kovin innokas vastaamaan, jos jotain kysyin, enkä sitten edes yrittänyt kysellä, koska minusta on paljon tärkeämpää tutkia, mitä kirjailija tosiasiallisesti kirjoitti, kuin selvittää sitä, mitä hän omasta mielestään tarkoitti. Valmistuneet tekstit Pentti kuitenkin aina luki ennen julkaisemista ja hyväksyi ne.

Pentin tuotannon tutkimisen sivujuonteena tutustuin Olli-Matti Ronimukseen. Pidimme heti toisistamme. ja hän pyysi minua avustamaan muistelmiensa tekemisessä. Kun Olli-Matin kunto heikkeni hänen keuhkosyöpänsä edistyessä, hän ymmärsi, että muistelmat eivät ehtisi valmistua. Siksi hän pyysi, että minä kirjoittaisin kirjan häneltä saamani aineiston ja keskustelujemme pohjalta. Sen teinkin, ja koska en saanut ketään kustantajaa kiinnostumaan sen julkaisemisesta, otin vuonna 2005 siitä pienen painoksen omakustanteisesti. Sitä on edelleen ainakin vapaakappalekirjastoissa.

23.5.21

Lisensiaatintyöni ja väitöskirjani

Väittelin tohtoriksi vuonna 1999 aiheenani Kirsti Simonsuuren Pohjoisen yökirjan viesti ja vastaanotto. Lisensiaatintyöni olin tehnyt sankarimyytistä Edgar Rice Burroughsin Mars-trilogiassa, tai oikeastaan ikiaikaisesta, jo Homeroksen Iliaassa ja Odysseiassa esiintyvästä myytistä, jota Burroughskin toisintaa.

Lisensiaatintyössä olin tosissani etsimässä vastausta siihen, mitä myytti taistelijasankarista perimmiltään on. Väitöskirjaa tehdessäni olin jo turhautunut siihen, miten opinnäytetöissä pitäisi osoittaa oppineisuus ja perehtyneisyys. Toki olen väitöskirjani tutkimustulosten takana, mutta kirjoitin ne lähes väitöskirjan parodiaksi kasaamalla (tietoisesti) sinänsä tarpeettomia viitteitä viitteen perään, ja paisuttamalla lähdeluetteloa teoksilla, joista olin poiminut yhden melko satunnaisen yksityiskohdan.

Esitarkastajista ainakin Teivas Oksala taisi huomata leikittelyni, ja työn ohjannut Liisi Huhtala oli siitä ilmeisen tietoinen. Kun sain keskinkertaisen arvosanan enkä ollut siihen ihan tyytyväinen, Liisi Huhtala sanoi, ettei voi enempää vaatia työstä, joka on vihellellen tehty.

No joo, viheltelinhän minä, mutta hauskaa oli!

22.5.21

Karri

Karri-sarjaa ilmestyi Tammen kustantamana kolme osaa vuosina 1998-2000. Ensimmäinen niistä oli Finlandia Junior -palkintoehdokkaana, mistä minä ja Tarmo olimme lähinnä pahoillamme, sillä samana vuonna oli ilmestynyt Jääsilmä, joka olisi ansainnut tuon huomion paljon paremmin.

Suunnittelimme kuitenkin Karri-sarjaa innostuneina, mutta kustannustoimittajamme käytti tuolloin takalukijaa, jonka lausuntoihin hän luotti varauksettomasti, ja tuo takalukija alkoi esittää vaatimuksia siitä, mitä Karri-sarjassa pitää kirjoittaa, ja varsinkin siitä, mitä siinä ei saa kirjoittaa. Kolmanteen Karri-kirjaan toteutin vielä vaaditut muutokset, mutta ilmoitin, että nyt riitti, sarja ei jatku.

Takalukija tietenkin suuttui, ja kustannustoimittaja suuttui luottohenkilönsä loukkaamisesta. Tiesin odottaa sitä, mkä sitten tapahtuikin. Viimeisen Karri-kirjan jälkeen julkaistiin vielä muutama käsikirjoitus, jotka jo oli hyväsytty Tammella, mutta mikään uusi ei enää ylittänyt kustannuskynnystä.


21.5.21

Jääsilmä, Tulisydän, Tuulen tavoittelua

Trilogian jälkeen Tammi kustansi Vuorileijonan varjo -sarjaa vielä kolme osaa. Jääsilmässä on keskeisenä henkilönä Verraka, jonka kautta käsittelen samaa kuin trilogian Karetassa, taistelijasankaruuden tragiikkaa.

Verraka on henkilö, johon tunnen vahvaa henkistä sukulaisuutta, sillä vaikka minulla ei ole hänen voimiaan, minulla on hänen heikkoutensa: kiivaus, joka saattaa johtaa äkilliseen, äärimmäisen vaikeasti hallittavaan raivostumiseen. Tiedän siis, mitä ongelmia se aiheuttaa lähipiirille, ja millaista häpeää ja itseinhoa henkilölle itselleen.

Tulisydämessä ja Tuulen tavoittelussa keskeisenä henkilönä on Dotar, joka pyrkii hallitsemaan muita älynsä ja juonittelun avulla. Dotariinkin olen kirjoittanut omia heikkouksiani, varsinkin syvään juurtuneen alemmuudentunnon, joka aikoinaan ajoi pätemään arveluttavinkin keinoin.

Sarjan piti jatkua, mutta se jatkui vasta noin viidentoista vuoden kuluttua, sillä Tammella kyllästyttiin hankalaan luonteeseeni (mikä ei tietenkään ole ihme noiden juuri tekemieni tunnustusten valossa), ja kustantamon ovi suljettiin minulta.


20.5.21

Vuorileijonan varjo -sarjan alku

Ryhdyin kirjoittamaan Vuorileijonan varjo -sarjaa yhtä aikaa jatko-opintojeni kanssa. Tein lisensiaatintyöni sankarimyytistä sellaisena kuin se on Homeroksen Iliaassa ja Edgar Rice Burroughsin Mars-trilogiassa. Vuorileijonan varjo -sarjaan kirjoitin oman toisintoni sankarimyytistä.

Kirjasarja luokitellaan fantasiaksi, mutta siinä on hyvin vähän fantasialle ominaisia piirteitä. Sen maailma on kyllä sepitteellinen, mutta sen esikuvana on se maailma, jossa Iliaan ja Odysseian sankarit elivät.
Sarjan alku on trilogia, joka julkaistiin vuosina 1996-1997. Sen ytimessä on tarina Tessistä, joka haluaa uskoa rauhaan ja ihmisten väliseen ystävyyteen maailmassa, jota hallitsevat taistelijasankarit. Toisenlaisen tien valitsee Kareta, joka tuntee syntyneensä sotilaaksi.

Heti aluksi päätin, että kirjasarjassa ovat mukana myös uskonnot, jotka vaikuttavat siihen, miten ihmiset toimivat. Antiikin Kreikan runsaasta jumalmaailmasta nappasin Ukkosjumalan (Zeus) ja Sodanjumalan (Ares). Äitijumala taas on yhdistelmä useammista naisjumaluuksista. Koora-jumalan sen sijaan sepitin ihan itse edustamaan eräänlaista ihanteellista uskontoa, joka kehottaa ihmisiä rakastamaan toisiaan. Myöhemmin esiintyy muun muassa Isäjumala, jolla on meille Vanhasta testamentista tuttuja piirteitä.


9.5.21

Tatun sankariteot

Viimeinen kirjailijanimellä Taru Mäkinen julkaistu kirjasarjamme oli vuosina 1995-2001 Tammelta ilmestynyt Tatun sankariteot. Kustannustoimittaja aikoi muuttaa sarjan nimeksi Tatun urotyöt, mutta tajusi sentään, etteivät pojat koulun alaluokilla vielä mitään uroksia ole.

Tatun sankariteot on Tarmolle ja minulle erityisen rakas kirjasarja, ja Tarmo osallistui sen tekemiseen enemmän kuin missään muussa sarjassamme. Juonet ovat Tarmon kehittelemiä, ja vaikka kieliasu on kokonaan minun (kuten kaikissa kirjoissamme) hän valvoi huolellisesti sitä, että Tatun minäkerronta sopii sen ikäiselle pojalle.

Tatun elvistely sai hienon lisämausteen, kun kuvittaja Jukkka Lemmetty keksi lisätä elvismäisyyttä hänen ulkonäköönsä. Tyttärentyttäreni Vilma, josta olemme saaneet vaikutteita kirjasarjan Vilmaan, sen sijaan ihmetteli, miksi kuvien Vilma ei näytä häneltä.


8.5.21

Jade

Jade-sarjan kirjoitin 1990-luvulla. Siihen sisältyi paljon leikittelyä sukupuolirooleilla, sillä rikoksia selvittäessään sen päähenkilö Janni muuntautuu Jadeksi, jonka useimmat mieltävät pojaksi. Joidenkin mielestä Jaden sukupuoli on kuitenkin vaikeasti määriteltävä, ja Jade lisää tarkoituksellisesti hämmennystä antamalla sukupuolestaan ristiriitaisia viitteitä.

Eräs sivujuoni on Jannin ystävättären Reijan perinnöllisen, hitaasti etenevän näkövamman toteaminen, ja Reijan sopeutuminen tilanteeseen. Olen kirjoittanut moniin kirjoihini jonkin näkövammaisen henkilön, onhan näkövamma tuttu asia sekä aiemmista työtehtävistäni että perhepiiristä. Reijan ja hänen isoisänsä kautta sain kuitenkin kuvattua retinitis pigmentosan kaltaisen näkövamman etenemistä ja sen laatuun liittyviä ongelmia. Se alkaa tyypillisesti hämäräsokeutena ja näkökentän vähittäisenä kapenemisena, mutta tarkkaa näkemistä vaativat tehtävät voivat sujua hyvin. Ulkopuolisen on toisinaan vaikea ymmärtää, että joku tarvitsee valkoista keppiä liikkuessaan kadulla, mutta ostaa sitten sanomalehden ja ryhtyy lukemaan sitä.


7.5.21

4x

4x-sarjaa kirjoitin Karistolle samaan aikaan kuin Kultaista Salamaa Tammelle. Sarjan tapahtumapaikkana oli Hämeenlinna, ja jokaiseen osaan liittyi paikallishistoriaan kuuluva tapahtuma, jonka toinen lapsiryhmän pojista (Pirkka) kirjoitti, ja tuo tapahtuma heijasti sitä ongelmaa, mitä ryhmä sillä hetkellä yritti ratkaista.

Sinänsä hauska idea osoittautui aika vaativaksi, ja ajattelin lopettaa kuudenteen osaan. Luulin, että niin ajateltiin Karistollakin, mutta sitten tuli yllättäen kysely, missä käsikirjoitus viipyy. Seitsemättä osaa oli jo markkinoitu ilmestyväksi. Onneksi olin vielä tuolloin nopea kirjoittaja, joten tein sen, mutta samalla ilmoitin, että lisää ei tule.

6.5.21

Kultainen Salama

Kultaisen Salaman alkuosat julkaistiin vuonna 1989, ja siitä tuli Taru Mäkisen suosituin kirjasarja. Se oli tilaustyö, kustannustoimittajani Tammella pyysi minua kirjoittamaan "suomalaisen Viisikon". Tarmo tuli heti työhön mukaan, suunnitteli ensimmäisen seikkailun, hahmotteli ryhmän kolme poikaa ja sanoi: "Sitten vielä kaksi tyttöä." Minä siis loin Elisan ja Terhin.

Kun kustannustoimittaja luki ensimmäisen käsikirjoituksen, hän sanoi pettyneenä: "En minä tällaista tarkoittanut, tässä keskustellaan ja pohditaan aivan liikaa." Mutta hän antoi sentään käsikirjoituksen jollekin oikean ikäiselle koeluettavaksi, ja tämä vakuuttikin, että kirja oli aivan ihana. Niinpä sarja aloitettiin komeasti kolmella yhtä aikaa julkaistulla kirjalla, ja niistä tarvittiin kohta uusintapainoksetkin.

Kultainen Salama on lasten perustama tutkimusryhmä, jonka tarkoituksena on muun muassa auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Kirjasarja toteutti samaa minun ja Tarmon kohdalla, sillä olin tullut paniikkiahdistukseni takia kykenemättömäksi tekemään entisiä töitäni, mutta eihän sellaisen takia eläkettä myönnetä. Tarmolla sentään oli näkövammansa takia kansaneläke, mutta sen varassa on yhdenkin vaikea selvitä, saati sitten jos sen pitäisi riittää kahden menoihin.

Heittäydyin siis päätoimiseksi kirjailijaksi ja yritin repiä siitä irti mahdollisimman paljon. Ei sillä rikastunut, ja omakotitalomme jouduimme joka tapauksessa myymään, mutta selvisimme sentään vaikeiden vuosien yli siihen asti, että minä tulin oikeutetuksi vanhuuseläkkeeseen.

2.5.21

Ensiaskeleitani kirjailijana

Ninna-kirjat olivat ensimmäinen yritykseni kirjoittaa tavanomaisen pituisia varhaisnuorille suunnattuja kirjoja. Ninnan musta pilvi ilmestyi vuonna 1982 ja sai seuraavana vuonna Plättä-palkinnon, mikä tuntui aivan mahtavalta.

Toisen Ninna-kirjan ilmestyttyä tunsin jo itseni kirjailijaksi ja anoin Kirjailijaliiton jäsenyyttä. Sitä ei kuitenkaan myönnetty, ja päätöstä perusteltiin sillä, että kirjat eivät olleet "tarpeeksi kaunokirjallisia". Ihmettelin, mitä ne sitten heidän mielestään olivat, ja ajattelin, että jääköön mokoma eliittiklubi. Se päätös ei pitänyt, sillä minulle selvisi, että vaikka apurahojen edellytyksenä ei ollutkaan Kirjailijaliiton jäsenyys, se oli käytännössä aika ratkaiseva.

Vuosina 1985-1988 julkaistut Tinka-kirjat oli suunnattu varttuneemmille nuorille kuin Ninnat, ja kun nyt luin ne uudestaan, totesin ne sisällöltään oikeastaan aika rajuiksi. Tinka kohtaa aikansa nuorisokulttuurin imppaamista myöten, tappelija-Kata tarttuu herkästi puukkoon, eikä suomalaisiin romaneihin kohdistuvaa rasismiakaan unohdeta.