17.1.22

Kirja ja elokuva

Muistan yhä sen huvittuneen hämmästyksen, jota tunsin, kun Raimo O. Niemi soitti ja kysyi, saisiko hän option elokuvan tekemiseen Kissan kuolemasta. Sanoin, että ilman muuta hän saa option, sillä kysyjiä ei ole jonoksi asti.

Kirjailijana minusta tuntuu toisinaan nololta, että kirjastani tehty elokuva tunnetaan paljon paremmin kuin itse kirja, ja elokuva, jonka tekemiseen en osallistunut muuta kuin antamalla siihen luvan, tuotti minulle mainetta ja myös rahaa huomattavasti enemmän kuin mikään yksittäinen kirjani.

Tein epäedullisen sopimuksen, sillä annoin oikeudet kertakorvauksella, enkä siis ole saanut televisiossa nähdyistä uusinnoista mitään. Silti minua ei oikeastaan harmita, sillä kaikki elokuvan tuotto tuntui lahjalta, enhän ollut tehnyt mitään sen ansaitsemiseksi, ja kirja tuotti suunnilleen sen minkä muutkin kirjani.

Luultavasti elokuva tuotti muutakin kuin rahaa ja mainetta. Oletan sen vaikuttaneen siihen, että kustantaja oli kiinnostuneempi tuotteistani, kriitikot huomioivat kirjojani enemmän, ja apurahoihinkin se saattoi vaikuttaa, vaikka niinhän ei pitäisi olla. Kirja oli sama ennen ja jälkeen elokuvan, enkä minä muuttunut kirjailijana, vaikka arvoni ansiottomasti taisi kohota.

14.12.21

Raju leijona vuorten

"Sen käpälät liikkuivat äänettömästi, vain muutama kivi pyörähti rahisten sen tieltä silloin tällöin. Se käveli rauhallisin askelin, vaikka olikin huomannut heidät, ja vilkuili laiskasti heidän suuntaansa. Se oli suuri urosleijona, jonka mahtavat lihakset liikkuivat verkalleen takkuisen turkin alla." (Kirjasta Kuningastie)

Vuorileijonan varjo -sarjan nimessä leijona on vertauskuva aggressiiviselle taisteluvalmiudelle. Homeros vertaa sankaria usein leijonaan, ja "raju leijona vuorten" esiintyy Otto Mannisen suomentamana sekä Iliaassa että Odysseiassa.

Leijona ei ole hyvä eikä paha, se vain toimii luontonsa mukaan. Kirjassa Kuningastie on vangittu leijona Kaori, joka on vaarallinen, sillä se tappaa suuttuessaan, mutta se myös pelastaa Oosan tappamalla häntä surmaamaan tulleen henkilön.

Aggressiokaan ei ole hyvä tai paha. Se on kykyä hyökätä, mutta myös kykyä puolustautua ja puolustaa. Taistelijasankarin tragiikkana on kuitenkin, että ihminen ei voi koskaan varmuudella tietää, oliko aggressiivinen teko oikein tai edes välttämätön.

Kirjassa Kuningastie vuorella satunnaisesti kohdattu leijona ei käytä voimaansa eikä hyökkäämisvalmiuttaan:

"Leijona tuli Oosaa kohti. Se melkein hipaisi häntä ja meni sitten ohi kulkien läpi unikkoryhmän, jonka kukat taittuivat sen jaloissa. Se jatkoi matkaansa yhtä rauhallisena ja välinpitämättömänä kuin se oli ollut tullessaankin. Hännänpää liikahteli laiskasti lakaisten kasveja hetkeksi kumoon."


11.12.21

Kuuma tuuli

"Saaren yli keväisin puhaltavat kuumat etelätuulet olivat tänä vuonna jatkuneet epätavallisen pitkään. Sellaisen sanottiin enteilevän pahaa."

Kuuma tuuli, josta Vuorileijonan varjo -sarjan ensimmäinen osa Kuuman tuulen aika on saanut nimensä, muistuttaa sirocco-tuulena tunnettua ilmiötä, joka kreikankielisillä alueilla on nimeltään sirokos. Olen kokenut sen Kreetalla, ja siirsin kokemukseni fiktiiviseen Sirpiin:

"Oli neljäs kuivakuu. Miilan kylä roikkui auringonpaisteessa Maaran jylhän rinteen ja kuohuvan meren välissä. Pelätty kova etelätuuli toi mukanaan Autiomaan pistävää hiekkaa. Se sai paljaan ihon kihelmöimään ja turpoamaan, ja ihmiset suojautuivat suurilla huiveilla ulkona liikkuessaan."

Välimerellisessä ilmastossa ja myös fiktiivisessä Sirpissä aurinkoa riittää, mutta ongelmia aiheuttavat vähäiset sateet, ja pitkään jatkuva kuivuus yhdistyneenä kuumuuteen ja tuuleen tuhoaa kasvillisuutta. Sirpin pohjoisrannikolla on metsiä, koska vuoret suojaavat sitä. Kuumille tuulille alttiilla etelärannikolla on vain kitukasvuisia pensaita.

Kuuma tuuli ei kirjassa ole pelkkä luonnonilmiö, vaan myös vertauskuva tuhoisille voimille, joita Sirpissä edustavat vuorimaalaiset valloittajat. Sirpi on vuosisatojen aikana kehittynyt rauhanomaiseksi maaksi, jossa ihmiset ovat vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Uudenlainen, väkivaltaan perustuva hallinto saa sirpiläiset kyseenalaistamaan entisiä arvojaan ja herättää halun vastata väkivaltaan väkivallalla.


22.11.21

Sanojen merkityksestä

Kun somessa taas keskustellaan, mitä sanoja saa käyttää ja mitä ei, tässä katkelma aiheesta kirjasta Tuulen tavoittelua:

”– Mitä Dotar on isälle? Nomi kysyi Nililtä. – Tietenkin tiedän, että isä ja Dotar rakastavat toisiaan samalla tavalla kuin aviopuolisot. Mutta sanat olisivat tärkeitä. Minullekin huudellaan joskus kaikkea rumaa isän ja Dotarin suhteesta, mutta en osaa vastata, koska en tiedä, miten siitä asiasta puhuttaisiin kauniisti.

Nil katsoi vaivautuneena Dotaria, joka ei ollut halukas auttamaan, vaan tarkkaili Niliä ilkikurisen uteliaana.

– Älä ole inhottava, Dotar, sinun pitää vastata pojalle, Nil sanoi. – Rakastettu ei ole asiallinen sana, vaikka sitä sinusta käytetäänkin, koska et ole sellaisessa asemassa kuin rakastettu on rakastajansa suhteen.

– Olemme joskus Aken kanssa miettineet, mitä olemme toisillemme, Dotar sanoi. – Emme ole puolisot tietenkään, onhan Akella Malee. Sirpissä miesparin kumpaakin osapuolta nimitetään yksinkertaisesti pariksi. Ehkä olen Aken pari.

– Se kuulostaa hyvältä, Nomi totesi. – Alan sanoa sinua isän pariksi. On vaikea edes ajatella kauniisti, jos jollekin asialle on vain rumia sanoja.

– Toisaalta pahat sanat voi ottaa kauniiseen käyttöön, Dotar huomautti. – Aratkin omaksuivat aikoinaan nimityksekseen sanan, jolla heitä haukuttiin.”

21.11.21

Vammaisuudesta

Vieroksun kirjoja, joissa keskeisenä aiheena on vammaisuus. Ne typistävät ihmisen ja elämän ohjaamalla huomion sellaiseen, mikä ei ole niin suunnattoman tärkeää kuin miltä se keskiöön nostettuna vaikuttaa.

Kirjoissani on monia henkilöitä, joilla on jokin vamma. Vammaisuus vaikuttaa tietysti sekä henkilöön itseensä että siihen, miten muut suhtautuvat häneen, mutta se ei koskaan ole ihmisen tärkein ominaisuus, eikä määritä hänen koko persoonallisuuttaan.

Vammaiseksi määritellään ihminen, jolta puuttuu jokin ominaisuus tai kyky, mikä ihmisillä yleensä on, ja mitä pidetään tarpeellisena. Se, miten vammaiseksi määritelty itse kokee tilanteensa ja miten sen kokevat hänen läheisensä, ei kuitenkaan välttämättä vastaa yleistä mielipidettä. Vammaisena syntynyt lapsi uskoo olevansa täydellinen, kunnes hänelle selviää, että häneltä puuttuu jotain, mitä muilla on. Ja mieleeni on jäänyt sokeana syntyneen ystäväni toteamus: "Jos minusta voisi tehdä näkevän, en tiedä, haluaisinko sitä. En osaa kuvitella, millaista näkeminen on, enkä tiedä, pitäisinkö siitä."

Haluan kirjoissani kuvata vammaiset ihmisinä, joilla vamma on vain yksi ominaisuus, ja heidän kokonaispersoonallisuutensa ratkaisee sen, miten he vammaansa suhtautuvat.

Kirjasta Kuningastie kohtaus, jossa Kareta ja Leoni tapaavat toisensa ensimmäisen kerran:

"Sotilaat olivat käyneet käsiksi mieheen, joka yritti kamppailla päästäkseen vapaaksi. Miehellä oli tummat, kihartuvat pitkät hiukset, joissa oli aavistuksen verran punertava vivahde. Hänen kasvonsa olivat kaunispiirteiset ja hänen ilmeensä valpas, mutta hänen katseensa harhaili. Kareta luuli ensin sen johtuvan pelosta, mutta sitten hän tajusi, että mies oli sokea.

– On kunniatonta ahdistella vaaratonta ja hyödytöntä ihmistä, Kareta sanoi ankarasti.

Sotilaat epäröivät, mutta sokea, josta he olivat hellittäneet otteensa, otti pari askelta Karetaa kohti.

– Kunnioitettu, en ole vaaraton enkä hyödytön, hän sanoi. – Suojele minua nyt, voin ehkä auttaa sinua myöhemmin."

18.11.21

Lukija tekee kirjan

Nimellä Taru Mäkinen julkaistuista lasten seikkailusarjoista, joita minä ja Tarmo teimme yhdessä, 4x-sarja oli haastavin kirjoitettava. Perinteiseen viisikkotyyliin lapsiryhmä ratkaisi jokaisessa kirjassa rikoksen, mutta siihen liittyi aina jokin paikka ja paikkaan kytkeytyvä historiallinen tapahtuma, jonka kirjoittamista harrastava Pirkka sepitti.

Tapahtumat sijoittuivat Hämeenlinnaan, ja kirjasarjassa tuli hyödynnettyä muun muassa Vanain kaupungin rauniot, Hämeen linna ja Aulanko. Tosiasiallista ympäristöä laajensimme jonkin verran, esimerkiksi lisäämällä Aulangonvuorelle luolan. Sen sijainti on määritelty tarkkaan, Tarmo kävi jopa laskemassa porrasaskelmat, joiden luota luolan suu on löydettävissä. Valitettavasti luolaa ei kuitenkaan ole olemassa, vaikka kerrotaan joidenkin lukijoiden sitä etsineen.

Pirkan kirjoittamat tarinat pohjautuvat tunnettuun historiaan, mutta annoin pojan mielikuvituksen rönsytä varsin vapaasti. Sain myös oivallisen tilaisuuden pohtia Pirkan kautta kirjoittamisen ongelmia, joista osa on yhteisiä kaikille kirjoittajille, mutta kirjoittavalla lapsella on lisäksi erityisongelmia.

Pirkka toteaa: ”Juttujen näyttäminen aikuisille ei ollut ongelmatonta. Heitä nauratti, jos jokin asia oli mennyt pieleen, ja kehumisetkin saattoivat olla alentuvia. Toista oli lukea juttu omalle joukolle, siis Oulalle, Minnalle ja Soilalle, porukalle, joka muodosti ryhmän 4x. Silloin tarina sai arvoisensa yleisön, joka mietti sisältöä, ei ulkoisen muodon mahdollisia kömpelyyksiä."

Pirkka ajatteleekin, että tarinalle pitäisi aina laittaa esipuhe: "Älä lue, ellei asia kiinnosta sinua. Ja jos asia kiinnostaa, älä takerru sivuseikkoihin ja pieniin virheisiin, vaan yritä ymmärtää keskeinen."

Aikuisenkin kannattaa muistaa Pirkan käsitys siitä, että lukija tekee kirjan. "Huonostakin kirjasta saa hyvän, kun täydentää sitä ajatuksissaan, kuvittelee lisää. Ja hyvästäkin kirjasta saa huonon huolimattomasti selaamalla ja hyppäämällä tärkeiden kohtien yli. Kirjaa voi vääristellä väärin lukemalla.”

Sitaatit  ovat Taru Mäkisen kirjasta 4x ja harmaa veli.

27.10.21

Meren vaahtoa

"Pihaa kiersivät matalat rakennukset. Yhdellä reunalla oli kirkko. Syrjäisestä nurkkauksesta löytyi myymälä, jossa oli postikortteja ja ortodoksisuutta esitteleviä kirjasia. Jäin selaamaan niitä.

Viereeni ilmestyi mies, joka kysyi minulta ensin saksaksi ja sitten englanniksi, olinko ortodoksi. Vastasin englanniksi, etten ollut, mutta ortodoksisuus kiinnosti minua.

– Pelkkä kiinnostus ei ole oikea asenne, hän sanoi moittivasti. – Kaikkien pitäisi palata ortodoksisen kirkon yhteyteen.

Mitä hyvänsä uskoa ihminen tunnustaakin, hän yleensä kohta ilmoittaa sen olevan ainoa oikea. Mies ei kuitenkaan esittänyt väitettään haastavasti tai töykeästi. Sanoin hänelle, että minun mielestäni kaikki uskonnot yrittivät selittää niitä elämän perusasioita, joita järjen avulla ei voi ymmärtää. Se uskonto, jonka piirissä ihminen oli kasvanut, oli ikään kuin hänen hengellinen äidinkielensä."

Katkelma on kirjasta Meren vaahto. Siinä keskeistä on kyproslaisen vahvasti ortodoksisuuteen perustuvan kulttuurin ja kansainvälisen turismin kitkainen yhteiselo, ja uskontofilosofisia näkökulmia syventääkseni punoin mukaan rakkaustarinan, joka luontevasti mahdollisti keskustelut aiheesta. Taisi sitten käydä niin, että pelkästään romanssista kiinnostuneet työlästyivät siihen, mikä on kirjan ydintä. Toisaalta on löytynyt niitäkin, joita tällainen kokeilu viehättää.