1.7.20

Juonen merkityksestä

Juoni voi olla kirjassa se, mikä ylläpitää lukijan kiinnostusta ja halua lukea eteenpäin. Juoni tarjoaa lukijalle myös mahdollisuuden elää mukana sen kuvaama tapahtumasarja. Usein juoni ja siihen liittyvä henkilökuvaus ovatkin niin hallitsevassa asemassa, että lukija ei edes huomaa, mitä arvoja ja asenteita tekstissä on mukana, ja hän tulee tiedostamattaan nielaisseeksi annoksen kirjailijan maailmankuvaa ja elämännäkemystä.

Minäkin olen kirjoittanut useimmat kirjani niin, että juoni ja siihen liittyvä henkilökuvaus hallitsevat niitä. Joillekin tärkeiksi kokemilleni asioille olen antanut puolestapuhujaksi henkilön tai henkilöitä, jotka tuovat niitä esiin keskusteluissa. Toisinaan ne näkyvät vain joidenkin henkilöiden toiminnassa, ja silloin lukija joko ymmärtää tai sitten ei.

Nyt olen kirjoittamassa kirjaa, jossa juoni on tarkoitettu taustaksi, ja aluksi ajattelin jättää sen varsin yksinkertaiseksi. Temirin poika Amir haluaa löytää perimmäiset totuudet ja matkustaa ensin Sirpiin ja sitten Kratoon keskustelemaan viisaudestaan kuuluisien kanssa ja saamaan mahdollisimman korkeatasoista opetusta. Kirjan tärkein sisältö ovat nuo keskustelut, joissa on tarkoituksena kirjoittaa auki Vuorileijonan varjo -sarjaan ja Valkolilja-sarjaan sisältyvät keskeiset filosofiset ja varsinkin eettiset periaatteet.

Jo ensimmäistä lukua kirjoittaessani totesin kuitenkin, että monimuotoisempi juoni antaa mahdollisuuden elävöittää periaatteita, joista pelkästään keskusteluin esitettynä jää helposti pois kytkös tunteisiin. Niinpä lisäsin juoneen säikeen, jonka avulla mukaan saadaan vaihtelevia tilanteita.

Liian kiinnostavan ja vauhdikkaan juonen vaarana on, että lukija keskittyy siihen, eikä seuraa henkilöiden ajatusmaailmaa ja Amirin etsinnän etenemistä. Mutta silloin on kysymys sellaisesta lukijasta, jolle kirjalla ei ehkä olekaan muuta annettavaa.


18.6.20

Näkökulmahenkilön ongelmia

Olen nyt kirjoittanut kaksi lukua kirjaan Jäljet hiekassa. Keskeinen henkilö on Amir, ja ajattelin käyttää häntä jatkuvasti näkökulmahenkilönä. Sillä tavalla en tietenkään pysty kuvaamaan Amiria sellaisena kuin muut hänet näkevät ja kokevat. Sen voisi tehdä heittämällä välillä mukaan kaikkitietävän kertojan, mutta siinä on vaarana aika teennäinen vaikutelma. Mietin siis, pitäisikö näkökulmahenkilöitä olla useampia.

Näkökulmahenkilöhän kiinnittää huomiota vain sellaisiin ominaisuuksiinsa, joita hän pitää oleellisina. Ihmettelin joskus sitä, että läheskään kaikki Vuorileijonan varjo -sarjan lukijat eivät ole huomanneet, että Dotar on hyvin tummaihoinen, ja häntä voisi kuvailla jopa mustaihoiseksi. Se ei kuitenkaan tule kirjoissa selkeästi esiin, vaan se on pääteltävissä pelkästään siitä, että hän kuuluu paimentolaisiin, joiden iho yleensä on vielä tummempi kuin muiden autiomaalaisten. Dotarin kohdalla asia ei täsmenny, koska Dotar on varsin usein näkökulmahenkilö. Hän on hyvin tietoinen mustien, runsaiden hiustensa ja kauniiden kasvonpiirteidensä herättämästä ihailusta, ja kasvojen kauneuden kadottua hän on toisinaan huolissaan kasvoillaan olevista arvista, jotka herättävät ihmisissä pelkoa ja vääristävät hänen ilmeitään. Ihonväriinsä hän ei kuitenkaan kiinnitä mitään huomiota, ennen kuin se alkaa Isosaarelle suuntautuvalla matkalla herättää muissa ennakkoluuloja.

Amir on lapsesta asti tottunut siihen, että hänen vaaleat kiharansa ja siniset silmänsä herättävät ihastusta. Hän on kuitenkin niin tottunut siihen, että hän ei juuri lainkaan ajattele ulkonäköään, toisin kuin Dotar, joka tietoisesti käytti kauneuttaan tehdäkseen muihin vaikutuksen. Amir ei siis voi näkökulmahenkilönä luontevasti kuvata ulkonäköään edes epäsuorasti, miettimällä, miten muut sen kokevat.

Mutta vaikka ainoastaan yhden näkökulmahenkilön käyttäminen aiheuttaakin rajoituksia siihen, mitä ja miten voi kertoa, kokeilen edelleen sellaista ratkaisua, että kaikki kuvataan Amirin kokemana, ja tarvittaessa kaikkitietävää kertojaa varovasti vilauttaen.

16.6.20

Ensimmäinen luku kirjaan Jäljet hiekassa

Kirjan alkua varten annetaan monenlaisia ohjeita. Pitäisi herättää lukijan kiinnostus vaikkapa tarjoamalla heti jännittävä kohtaus, tai esittämällä ennakkona se erityisen vaikuttava kuvaus, mikä sitten saa taustansa ja asettuu yhteyksiinsä lukemalla lisää.

Ohjeet on hyvä tietää, mutta niitä ei tarvitse noudattaa, eikä kannata noudattaa ainakaan sellaisia ohjeita, jotka vetoavat vääränlaisiin lukijoihin. Koska en tarjoa edes fantasiakirjoissani kovin vauhdikkaita taistelukuvauksia enkä sankarin yksittäisiä taidonnäytteitä, on parempi, että en houkuttele sellaisella lukijaa, joka kaipaa niitä. On vain hyvä, jos rauhalliseen ja pohdiskelevaan alkuun kyllästynyt luopuu kirjan lukemisesta. Ei hän olisi pitänyt siitä, vaikka olisi lukenut sen läpikin.

Kirjailijan työtä helpottaa, jos hän ei yritä joka kirjassaan miellyttää kaikkia. Nyt olen kirjoittamassa kirjaa, jolla on melko valikoitunut kohdeyleisö. Se koostuu sen kaltaisista ihmisistä, jotka ovat pitäneet Vuorileijonan varjo -sarjasta ja Valkolilja-sarjan kahdesta jo julkaistusta osasta. Mutta heistäkin ehkä karsiutuvat ne, jotka ovat työlästyneet pohdintoihin ihmisyyden olemuksesta ja siitä, mikä on eettisesti oikein. Sellaisiin asioihin on nyt tarkoitus paneutua vielä perusteellisemmin.

Ensimmäistä lukua kirjoittaessani en siis mieti, miten houkuttelisin lukijoita. Voin keskittyä esittelemään päähenkilön, hänen tilanteensa ja ympäristön, jossa hän elää. Koska kysymyksessä on Valkolilja-sarjan kolmas kirja, siinä on kuitenkin ylimääräisenä haasteena sarjakirjan uuden osan aloittamisen perusongelma. Osa lukijoista tietää ja muistaa hyvin, keitä henkilöt ovat ja mitä heille on aikaisemmin tapahtunut, mutta monelta on oleellisiakin asioita unohtunut, ja aina pitäisi huomioida myös lukija, joka ei ole tutustunut sarjan muihin kirjoihin. Siinäpä sitten tasapainottelen, että en selittäisi liikaa, mutta en myöskään jättäisi pois selityksiä, jotka ovat tarpeellisia.

11.6.20

Laskutoimituksia uutta kirjaa varten

Koska suunnittelen kolmatta osaa Valkolilja-sarjaan, lähtökohtana on se, mihin toinen osa päättyi. Silloin oli Metallin temppelin ajanlaskun mukaan vuosi 167, ja kuudennen kuivakuun alku. Maanpakoon lähtenyt Temir ja hänen kymmenvuotias poikansa Amir olivat jo päässeet perille Rosmaan, jossa Temirille on tarjottu turvapaikkaa.

Kehitteillä olevassa kirjassa päähenkilönä on Temirin poika Amir, joka on kahdeksantoistavuotias. On siis Metallin temppelin ajanlaskun mukaan vuosi 175. Tapahtumat lähtevät liikkeelle Rosmasta, mutta Amir päätyy sieltä ensin Sirpiin ja sitten Kratoon, ja hän tapaa ihmisiä, joista on kerrottu Vuorileijonan varjo -sarjassa. Siksi jouduin selvittämään, minkä ikäisiä he ovat.

Amir olisi kiinnostunut tapaamaan Sirpin Seloman, jonka viisaita kirjoituksia hän on lukenut. Viidennessä kuivakuussa vuonna 175 Seloma kuitenkin täyttäisi 96 vuotta, joten päätin, että Seloma on jo kymmenisen vuotta sitten kuollut. Myös Selomaa pari vuotta myöhemmin syntynyt Meeta on kuollut, ja hänen poikansa Ake, joka on 68-vuotias, on jättänyt suurimman osan merikauppiaan tehtävistä nuorimmalle pojalleen Koudalle, joka on 24-vuotias. Dotar on 70-vuotias, mutta toimii yhä toisinaan merikapteenina.

Sirpin hallitsija Tenaa täyttää 36 vuotta kolmannen kuivakuun aikana. Tenaan ja Rainon ensimmäinen lapsi, joka ei ollut vielä syntynyt Vuorileijonan varjo -sarjan päättyessä, on vuoden 175 alussa 19-vuotias. En ole vielä päättänyt hänen sukupuoltaan, mutta hänestä tai hänen sisarestaan tai veljestään voi kehitellä henkilön, josta ikätoverina tulisi Amirille läheinen.

Onneksi minulla on nykyisin aika hyvät taulukot, joista henkilöiden syntymäajat ja muut tärkeät tiedot voi tarkistaa. Vuorileijonan varjo -sarjaa aloittaessani luotin pitkään muistiini, ja kai se silloin toimi kelvollisesti, koska en ole ainakaan huomannut isoja kömmähdyksiä. Mutta helpompaa ja varmempaa on kirjata asiat, ja tehdä laskutoimituksia.

9.6.20

Kaade

Kirjassa saattaa olla sivuhenkilöitä, joiden tehtävänä on vain olla osa miljöötä, tai heitä tarvitaan edistämään juonen kulkua. Silloinkin sivuhenkilö kannattaa suunnitella huolellisesti osaksi kokonaisuutta. Mutta on myös sivuhenkilöitä, joiden ympärille rakentuu sivutarina. Sellaista henkilöä ja tarinaa ei pitäisi suunnitella pelkästään täytteeksi ja sivumäärää lisäämään, vaan antamaan syvyyttä päätarinalle ja sen keskeisille henkilöille.

Kaade on sivuhenkilö, jonka kautta valotetaan hänen isoveljensä Dotarin persoonallisuutta ja aikaisempia vaiheita. Sisarukset ovat kasvaneet paimentolaisperheessä ja tapakulttuurissa, jossa miehet kantavat päävastuun perheen toimeentulosta ja naiset keskittyvät kodinhoitoon, mutta ylin päätösvalta on naisilla, joilta miehet kysyvät neuvoa ennen tärkeitä päätöksiä. Dotar on lähtenyt kymmenvuotiaana kotoaan toisenlaisen kulttuurin pariin, mutta Kaade on äitinsä ohjauksessa kasvamassa merkittäväksi neuvojanaiseksi, jota arvostetaan paimentolaisten parissa.

Kaaden tasapainoisuus ja itsevarmuus tulee selvästi esiin kohtauksessa, jossa hän yrittää auttaa Dotaria selvittämään ristiriitojaan. Neuvojanaiset eivät tavallisesti puutu miesten henkilökohtaisiin asioihin, vaan miehet antavat niissä asioissa neuvoja toisilleen. Kaade on kuitenkin huolissaan Dotarin kyvyttömyydestä hyväksyä seksuaalista suuntautumistaan ja rakastumistaan Akeen.

– Annatko luvan neuvoa? Kaade kysyi. – Olet vanhempi veljeni, enkä yritä ohjata sinua ilman suostumustasi.

Dotar epäröi.

– Puhu, hän sanoi sitten. – Kuuntelen, mutta en lupaa noudattaa ohjeitasi.

Omissa henkilökohtaisissa ratkaisuissaan Kaade toimii tasapainoisesti ja vastuullisesti. Hän on lapsesta asti haaveillut, että Kouda olisi hänen tuleva puolisonsa. Kun hänelle selviää, että Vella odottaa Koudan lasta, hän siirtää kuitenkin omat tunteensa taka-alalle ja neuvoo Koudaa:

– Sinut on kasvatettu niin kuin paimentolainen kasvattaa poikansa. Tiedät, että ottaessasi naisen vuoteeseesi otat hänestä myös vastuun.

Kaaden luonteessa on samaa kiihkeyttä kuin Dotarillakin, ja selvimmin se näkyy siinä, miten vaikea hänen on luopua Koudaan kohdistuneista tunteista. Tardo osoittautuu kuitenkin vähitellen mieheksi, jota Kaade pystyy kunnioittamaan, ja ratkaisevaa on, että Kaade ei joudu miesvaltaiseen kulttuuriin siirtyessään luopumaan neuvojanaisen asemastaan, vaan jakaa Liton hallintoon liittyvät tehtävät Tardon kanssa.


6.6.20

Viekö teksti kirjailijaa vai tuottaako kirjailija tekstin?

Ennen uuden kirjan käsikirjoituksen aloittamista olisi hyvä selvittää itselleen, mihin pyrkii. Välttämätöntä se ei ole, voi vain ryhtyä kirjoittamaan mitä mieleen juolahtaa.

On kirjailijoita, jotka sanovat tarinan kehittyvän omalakisesti ja vievän mukanaan. Tarina tosin ei varsinaisesti vie, vaan tekijä antaa vallan mielikuvitukselleen, jota yleensä ruokkivat hänen unelmansa. Näin voi syntyä vaikuttavia kuvauksia suuresta rakkaudesta ja ihanasta seksistä, mutta myös pelottomasta vaarojen kohtaamisesta ja taistelujen voittamisesta, ja tällaiset tarinat viehättävät lukijoita, joilla on samat unelmat. Mutta valitettavan usein kirjasta tuleekin kooste, jossa toinen toistaan liikuttavammat, järisyttävämmät ja kuohuttavammat kohtaukset toistuvat loputtomasti, ja jos mitään muuta ei löydy, lukunautinto hiipuu kyllästymiseen.

Useimmat kirjailijat haluavat tuottaa lukuelämyksen, ja se on aivan kelvollinen yksinomaisenakin tavoitteena. Mutta silloinkaan kirjailija ei saisi innostua kirjoittamaan kaikkia keksimiään hienoja kohtauksia, ei ainakaan kovin monta samankaltaista kuvausta peräkkäin, eikä tehoa paranna uusien ja uusien yksityiskohtien lisääminen seksi- tai taistelukuvaukseen, josta kaikki olennainen on jo kerrottu. Jopa kauhun ja väkivallankin yletön paisuttelu johtaa tottumiseen, turtumiseen ja lopulta tympääntymiseen.

Kirjailijat haluavat yleensä myös kertoa tarinan, jonka fantasiakirjassakin pitäisi olla kirjan sisäiseen todellisuuteen peilattuna uskottava. Henkilön käytöksen pitäisi silloin perustua siihen, mitä hänen luonteestaan ja kokemuksestaan jo tiedetään, tai ainakin muutos pitää jossain vaiheessa selittää. Minua aina hiukan huolestuttaa, kun kirjailija kertoo, että henkilö alkoi toimia itsenäisesti, ja kirjailija sitten vain selosti, miten henkilö päätti puhua ja toimia. Todellisuudessahan kirjailijan kuvitelma kyseisestä henkilöstä on muuttunut, ja hän on alitajuisesti kehitellyt uudenlaisen hahmon. Ihan hyvä niin, mutta valitettavasti hän ei usein huomaa muuttaa sitä, mitä hän on tuosta henkilöstä kirjoittanut aikaisemmin. Jos tällaisia "itsenäistyviä" henkilöitä on paljon, henkilökuvauksen johdonmukaisuus kärsii melkoisesti.

Tarinan kertominen edellyttää myös rakennetta, jossa lukijan huomio ohjataan tarinan kannalta olennaisiin asioihin. Siksi kirjoittajan ei pidä kertoa läheskään kaikkea, mitä hän on miettinyt henkilöistä sommitellessaan heidän luonnettaan ja toimintaansa. Tarinaa voi koristella yksityiskohdilla ja sivuhuomautuksilla, mutta niitä ei pidä kasata liikaa, eivätkä ne saa johtaa lukijan huomiota pois oleellisesta.

Kirja välittää aina lukijalle myös jotain kirjailijan elämännäkemyksestä ja elämänkatsomuksesta, tahtoi kirjailija sitä tai ei. Siksi kirjailijan olisi hyvä selvittää itselleen, mitä hän ajattelee elämästä ja ihmisen osasta, hänen eettisestä velvoitteestaan. Se on tärkeää silloinkin, kun kokee kirjoittavansa kertakäyttökirjallisuutta lukijoiden viihdyttämiseksi, sillä kirjallisuus muokkaa aina lukijan asenteita. Ja se on välttämätöntä silloin, kun haluaa kirjoittaa kirjallisuutta, josta lukija saa aineksia elämän ja oman itsensä ymmärtämiseen.

3.6.20

Enetta

Autiomaan sodasta kotiutuvat Kraton sotilaat löytävät tien varrelta noin puolitoistavuotiaan nälkiintyneen tytön. Hänestä tulee Kraton klaanipäällikön perheen ensimmäinen ottolapsi, ja hän saa nimen Enetta. Uuden lain mukaan hänestä tulisi seuraava klaanipäällikkö, mutta jo viisitoistavuotiaana hän toteaa, ettei hän sovi siihen asemaan.

"Minä unohdan kaiken, kun näen jotain kaunista tai liikutun. Haluaisin läpi elämäni vain mietiskellä ja haaveilla. Miten minun vastuulleni voisi uskoa kokonaisen kansan?"

Dotarille Enetta on perheen lapsista tunteenomaisesti rakkain, ja Enetta on pienestä asti turvautunut huolissaan ensisijaisesti Dotariin. Dotar ymmärtääkin selkeästi, että Enettasta ei ole klaanipäälliköksi, ja hän ryhtyy valmistelemaan lain muuttamista. Sitä ennen Enetta kuitenkin joutuu vallanperimysoikeutensa takia vaaraan, kun hänet ja hänen sisarensa Amina kaapataan Hopeavuorelle.

Enettalla ei ole poliittista kunnianhimoa eikä halua tai kykyä tavoitella mitään erityistä sosiaalista asemaa. Hän haluaisi vain olla ystävällinen kaikille, ja toivoo muilta ystävällisyyttä. Karujen elämänkokemustensa kovettama nuori palkkasotilas Vasama viehättyy Enettan lapsekkaasta luottavaisuudesta ja haluaa auttaa häntä. Yhteisellä pakomatkalla näiden kahden nuoren välille kehittyy seksuaalisuhde, minkä Vasama on osannut ennakoida, vaikka yrittääkin ensin vastustaa haluaan.

Enetta ei aluksi ymmärrä Vasaman ristiriitoja, vaan on onnellisen rakastunut, ja olisi valmis monenlaisiin ratkaisuihin, kunhan he voisivat pysyä yhdessä. Mutta Vasama lähtee seuraamaan isänsä jälkiä merirosvopäällikkönä, ja ymmärrettyään Vasaman päätöksen peruuttamattomuuden Enetta ei kerro hänelle odottavansa lasta.

Enetta ei halua jäädä Kratoon, koska siellä suhtaudutaan yksinäiseen äitiin ja tämän lapseen syrjivästi. Hänelle järjestyy asunto Sirpissä, Aken isän Meetan naapurissa, ja hän saa sekä taloudellista apua että henkistä tukea Akelta, Maleelta ja Dotarilta. Sirpissä Enetta viihtyy tyttärensä kanssa hoitaen vaatimatonta kotiaan ja tehden kirjontatöitä, joihin hän usein suunnittelee itse mallit. Avioliittoa hän ei solmi, vaikka kosijoita olisi, sillä hän kokee olevansa Vasaman vaimo niin kauan kuin Vasama on elossa.

Kun on kulunut kymmenen vuotta Enettan tyttären Tenaan syntymästä, Vasama päätyy pakolaisena Sirpiin. Enetta selittää hänelle: "Tyttöiässä toivoin, että saisin läpi elämäni mietiskellä ja haaveilla. Olen elänyt niin, olen ajatellut sinua ja iloinnut lapsestamme."

Enettan voi tulkita heikoksi, mutta oikeastaan hän on hyvin voimakas. Hän toimii vaistomaisten tunteittensa mukaan ja sopeutuu tilanteisiin katkeroitumatta siitä, miten muut toimivat. Nomi toteaa sisarestaan: "Enetta kuuluu niihin ihmisiin, joiden merkitys tulee esiin epäsuorasti, mutta on silti hyvin suuri. Enettahan on kasvattanut Tenaan sellaiseksi, että Sirpillä nyt on hyvä ja vastuuntuntoinen hallitsija."