15.5.21

Pilven varjo

Ensimmäinen nimellä Taru Väyrynen julkaistu kirjani oli Pilven varjo, joka sijoittui toiseksi WSOY:n nuortenkirjakilpailussa vuonna 1989. Oli hiukan noloa osallistua, sillä WSOY tietenkin etsi uusia kirjailijoita itselleen, ja minun olisi tuon ajan käytännön mukaan pitänyt olla uskollinen Tammelle. Kun tunnustin harharetkeni kustannustoimittajalleni Tammella, hän totesikin: "Eivät ilmeisesti avanneet nimimerkkikuoria ennen palkittujen valitsemista."

Pilven varjo on ensimmäinen kirjani, jonka kirjoitin tietokoneella, ja totesin sen tekevän kirjoittamisesta helpompaa ja rennompaa, kun virheet saattoi korjata yksinkertaisilla toiminnoilla, eikä leikkaamiseen ja liimaamiseen tarvittu saksia ja liimaa. Aikaisemmin olin usein ollut liian laiska sellaisiin korjauksiin ja todennut vain, että ei ihan hyvä, mutta saa kelvata.

Pilven varjo oli myös ensimmäinen kirja, jonka kirjoitin ajattelematta lainkaan vastaanottajan ikää. Tosin tein sen nuortenkirjakilpailuun, mutta murrosiän jälkipuoliskolla nuoret ovat jo riittävän aikuistuneita, että he pystyvät lukemaan aikuisille suunnattua kirjallisuutta. Sen ikäisille nuorille ei tarvitse kirjoittaa ilmaisultaan tai tyyliltään heille sovellettua tekstiä.

Pilven varjo heijastaa kokemuksiani nuorisokodista ja käsitystäni siitä, miten laitokseen sijoitettuja nuoria kohdellaan. Kritiikki ei ole kuitenkaan niin rajua kuin parissa myöhemmin kirjoittamassani kirjassa, ja pääaiheeksi kohoaa Hennan yritys ymmärtää, miksi hänen ystävänsä Krista kuoli tuttujen ihmisten surmaamana. Vastausta ei tietenkään löydy, mutta ehkä sentään oivallus, ettei kaikki ole mustavalkoista.

9.5.21

Tatun sankariteot

Viimeinen kirjailijanimellä Taru Mäkinen julkaistu kirjasarjamme oli vuosina 1995-2001 Tammelta ilmestynyt Tatun sankariteot. Kustannustoimittaja aikoi muuttaa sarjan nimeksi Tatun urotyöt, mutta tajusi sentään, etteivät pojat koulun alaluokilla vielä mitään uroksia ole.

Tatun sankariteot on Tarmolle ja minulle erityisen rakas kirjasarja, ja Tarmo osallistui sen tekemiseen enemmän kuin missään muussa sarjassamme. Juonet ovat Tarmon kehittelemiä, ja vaikka kieliasu on kokonaan minun (kuten kaikissa kirjoissamme) hän valvoi huolellisesti sitä, että Tatun minäkerronta sopii sen ikäiselle pojalle.

Tatun elvistely sai hienon lisämausteen, kun kuvittaja Jukkka Lemmetty keksi lisätä elvismäisyyttä hänen ulkonäköönsä. Tyttärentyttäreni Vilma, josta olemme saaneet vaikutteita kirjasarjan Vilmaan, sen sijaan ihmetteli, miksi kuvien Vilma ei näytä häneltä.


8.5.21

Jade

Jade-sarjan kirjoitin 1990-luvulla. Siihen sisältyi paljon leikittelyä sukupuolirooleilla, sillä rikoksia selvittäessään sen päähenkilö Janni muuntautuu Jadeksi, jonka useimmat mieltävät pojaksi. Joidenkin mielestä Jaden sukupuoli on kuitenkin vaikeasti määriteltävä, ja Jade lisää tarkoituksellisesti hämmennystä antamalla sukupuolestaan ristiriitaisia viitteitä.

Eräs sivujuoni on Jannin ystävättären Reijan perinnöllisen, hitaasti etenevän näkövamman toteaminen, ja Reijan sopeutuminen tilanteeseen. Olen kirjoittanut moniin kirjoihini jonkin näkövammaisen henkilön, onhan näkövamma tuttu asia sekä aiemmista työtehtävistäni että perhepiiristä. Reijan ja hänen isoisänsä kautta sain kuitenkin kuvattua retinitis pigmentosan kaltaisen näkövamman etenemistä ja sen laatuun liittyviä ongelmia. Se alkaa tyypillisesti hämäräsokeutena ja näkökentän vähittäisenä kapenemisena, mutta tarkkaa näkemistä vaativat tehtävät voivat sujua hyvin. Ulkopuolisen on toisinaan vaikea ymmärtää, että joku tarvitsee valkoista keppiä liikkuessaan kadulla, mutta ostaa sitten sanomalehden ja ryhtyy lukemaan sitä.


7.5.21

4x

4x-sarjaa kirjoitin Karistolle samaan aikaan kuin Kultaista Salamaa Tammelle. Sarjan tapahtumapaikkana oli Hämeenlinna, ja jokaiseen osaan liittyi paikallishistoriaan kuuluva tapahtuma, jonka toinen lapsiryhmän pojista (Pirkka) kirjoitti, ja tuo tapahtuma heijasti sitä ongelmaa, mitä ryhmä sillä hetkellä yritti ratkaista.

Sinänsä hauska idea osoittautui aika vaativaksi, ja ajattelin lopettaa kuudenteen osaan. Luulin, että niin ajateltiin Karistollakin, mutta sitten tuli yllättäen kysely, missä käsikirjoitus viipyy. Seitsemättä osaa oli jo markkinoitu ilmestyväksi. Onneksi olin vielä tuolloin nopea kirjoittaja, joten tein sen, mutta samalla ilmoitin, että lisää ei tule.

6.5.21

Kultainen Salama

Kultaisen Salaman alkuosat julkaistiin vuonna 1989, ja siitä tuli Taru Mäkisen suosituin kirjasarja. Se oli tilaustyö, kustannustoimittajani Tammella pyysi minua kirjoittamaan "suomalaisen Viisikon". Tarmo tuli heti työhön mukaan, suunnitteli ensimmäisen seikkailun, hahmotteli ryhmän kolme poikaa ja sanoi: "Sitten vielä kaksi tyttöä." Minä siis loin Elisan ja Terhin.

Kun kustannustoimittaja luki ensimmäisen käsikirjoituksen, hän sanoi pettyneenä: "En minä tällaista tarkoittanut, tässä keskustellaan ja pohditaan aivan liikaa." Mutta hän antoi sentään käsikirjoituksen jollekin oikean ikäiselle koeluettavaksi, ja tämä vakuuttikin, että kirja oli aivan ihana. Niinpä sarja aloitettiin komeasti kolmella yhtä aikaa julkaistulla kirjalla, ja niistä tarvittiin kohta uusintapainoksetkin.

Kultainen Salama on lasten perustama tutkimusryhmä, jonka tarkoituksena on muun muassa auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Kirjasarja toteutti samaa minun ja Tarmon kohdalla, sillä olin tullut paniikkiahdistukseni takia kykenemättömäksi tekemään entisiä töitäni, mutta eihän sellaisen takia eläkettä myönnetä. Tarmolla sentään oli näkövammansa takia kansaneläke, mutta sen varassa on yhdenkin vaikea selvitä, saati sitten jos sen pitäisi riittää kahden menoihin.

Heittäydyin siis päätoimiseksi kirjailijaksi ja yritin repiä siitä irti mahdollisimman paljon. Ei sillä rikastunut, ja omakotitalomme jouduimme joka tapauksessa myymään, mutta selvisimme sentään vaikeiden vuosien yli siihen asti, että minä tulin oikeutetuksi vanhuuseläkkeeseen.

2.5.21

Ensiaskeleitani kirjailijana

Ninna-kirjat olivat ensimmäinen yritykseni kirjoittaa tavanomaisen pituisia varhaisnuorille suunnattuja kirjoja. Ninnan musta pilvi ilmestyi vuonna 1982 ja sai seuraavana vuonna Plättä-palkinnon, mikä tuntui aivan mahtavalta.

Toisen Ninna-kirjan ilmestyttyä tunsin jo itseni kirjailijaksi ja anoin Kirjailijaliiton jäsenyyttä. Sitä ei kuitenkaan myönnetty, ja päätöstä perusteltiin sillä, että kirjat eivät olleet "tarpeeksi kaunokirjallisia". Ihmettelin, mitä ne sitten heidän mielestään olivat, ja ajattelin, että jääköön mokoma eliittiklubi. Se päätös ei pitänyt, sillä minulle selvisi, että vaikka apurahojen edellytyksenä ei ollutkaan Kirjailijaliiton jäsenyys, se oli käytännössä aika ratkaiseva.

Vuosina 1985-1988 julkaistut Tinka-kirjat oli suunnattu varttuneemmille nuorille kuin Ninnat, ja kun nyt luin ne uudestaan, totesin ne sisällöltään oikeastaan aika rajuiksi. Tinka kohtaa aikansa nuorisokulttuurin imppaamista myöten, tappelija-Kata tarttuu herkästi puukkoon, eikä suomalaisiin romaneihin kohdistuvaa rasismiakaan unohdeta.

28.4.21

Tästä se alkoi

Urani kirjailijana alkoi 1980-luvun alussa siitä, että Tammi oli julistanut kilpailun, jossa etsittiin lyhyitä ja helppolukuisia tekstejä. Sellaisen ehti hyvin kirjoittaa työn ohessa. Kaisa ja kivenheittäjä palkittiin, ja julkaistiin vuonna 1980 Vihreä Varis -sarjassa.

Vihreitä Variksia julkaistiin Taru Mäkiseltä kaikkiaan neljä. (Taru Mäkinen ei vielä tuolloin ollut nimimerkki, vaan sukunimeni ensimmäisessä avioliitossani, ja säilytin sen siihen asti, kunnes minusta Tarmon vaimona tuli Väyrynen.)

Salakielisakki-kirjojen juonen kehitteli Tarmo, mutta hän ei vielä tuossa vaiheessa ollut toinen kirjailijoista siihen tapaan kuin myöhemmin, jolloin työstimme tekstiä yhdessä.