27.10.21

Meren vaahtoa

"Pihaa kiersivät matalat rakennukset. Yhdellä reunalla oli kirkko. Syrjäisestä nurkkauksesta löytyi myymälä, jossa oli postikortteja ja ortodoksisuutta esitteleviä kirjasia. Jäin selaamaan niitä.

Viereeni ilmestyi mies, joka kysyi minulta ensin saksaksi ja sitten englanniksi, olinko ortodoksi. Vastasin englanniksi, etten ollut, mutta ortodoksisuus kiinnosti minua.

– Pelkkä kiinnostus ei ole oikea asenne, hän sanoi moittivasti. – Kaikkien pitäisi palata ortodoksisen kirkon yhteyteen.

Mitä hyvänsä uskoa ihminen tunnustaakin, hän yleensä kohta ilmoittaa sen olevan ainoa oikea. Mies ei kuitenkaan esittänyt väitettään haastavasti tai töykeästi. Sanoin hänelle, että minun mielestäni kaikki uskonnot yrittivät selittää niitä elämän perusasioita, joita järjen avulla ei voi ymmärtää. Se uskonto, jonka piirissä ihminen oli kasvanut, oli ikään kuin hänen hengellinen äidinkielensä."

Katkelma on kirjasta Meren vaahto. Siinä keskeistä on kyproslaisen vahvasti ortodoksisuuteen perustuvan kulttuurin ja kansainvälisen turismin kitkainen yhteiselo, ja uskontofilosofisia näkökulmia syventääkseni punoin mukaan rakkaustarinan, joka luontevasti mahdollisti keskustelut aiheesta. Taisi sitten käydä niin, että pelkästään romanssista kiinnostuneet työlästyivät siihen, mikä on kirjan ydintä. Toisaalta on löytynyt niitäkin, joita tällainen kokeilu viehättää.

15.10.21

Kirjailijan omakuva nuoruusvuosilta

Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan, mutta ehkä en enää kirjoita kirjaa, vaan viime vuonna valmistunut Jäljet hiekassa jää viimeisekseni. Sellaiseksi sen ainakin tarkoitin, ja yritin tiivistää siihen keskeisen siitä, mitä olen kaikissa kirjoissani yrittänyt tuoda esiin.

Jäljet hiekassa -kirjan Amir on eräänlainen kirjailijan omakuva nuoruusvuosilta, sillä Amirin tavoin minäkin heräsin jo hyvin varhain pohtimaan elämän tarkoitusta ja sitä, mikä on oikein. Vastauksia löytyi kirjoista, mutta samalla myös yhä uusia kysymyksiä.

Tuttavapiirissäni juuri kukaan ei ollut kiinnostunut miettimään kovin syvällisesti maailmankatsomuksellisia käsityksiä tai eettisiä periaatteita. Viimeistään murrosikäisenä aloin haaveilla, että voisin ohjata muita etsimään ja löytämään sitä, minkä itse koin tärkeäksi. En kuitenkaan osannut tehdä sitä keskustelemalla, ja siksi ryhdyin kirjoittamaan.

Amirin tavoin haaveilin siitä, että voisin valistaa suuria ihmisjoukkoja. Mutta Amirin tavoin ymmärsin, ettei minusta olisi siihen, ja tyydyin tekemään sen, mihin pystyin. Pieneenkin kirjaan voi sisällyttää maailmankuvan ja elämänarvot, ja lukija joko löytää ne, tai sitten ei.


7.10.21

Helposti luettavaa ei ole helppo kirjoittaa

Viimeinen nimimerkillä Taru Mäkinen kirjoitettu sarja on Tatun sankariteot. Se on Tarmolle ja minulle erityisen rakas, sillä se on suunniteltu huolellisesti ja hellyydellä juuri lukemaan oppineille lapsille.

Lyhyen ja helposti luettavan kirjan tekeminen on paljon vaikeampaa kuin voisi luulla. Tarinan on oltava selkeä mutta kiinnostava, käänteitä on oltava riittävästi, eikä kerronta saa rönsyillä tarpeettomasti.

Tarmo suunnitteli tarinat ja tarkasti kieliasun huolehtien myös siitä, että poikalukijat huomioitiin. Yhdessä pyrimme siihen, että lapsia ei kuvata huvittavina tavalla, joka miellyttää lähinnä aikuisia. Tatu on minäkertojana hieman omakehuinen ja toisinaan ennakkoluuloinen, mutta on itsekin tietoinen näistä piirteistään. Tarkoitus on, että lukija tunnistaa hänen heikkoutensa, mutta voi silti ihailla häntä, ja samalla tarkkailla samoja heikkouksia omassa itsessään.

4.10.21

Sirpi ja faiaakkien saari

Vuorileijonan varjo -sarjan tapahtumat alkavat Sirpin saarelta, ja Sirpiin ne päättyvät sarjan viimeisessä osassa.

Sirpi muistuttaa sijainniltaan Kreetaa, ja Kreetan muotoakin olen jäljitellyt Sirpin maantiedettä luodessani, mutta Sirpin lähin esikuva on ehkä sittenkin myyttinen faiaakkien saari, jonka Homeros-tutkijat tosin toisinaan päättelevät tarkoittavan Kreetaa tai vaikkapa Korfua.

Vuorileijonan varjo -sarja sijoittuu sen kaltaisiin kulttuureihin, joita Välimeren seudulla oli noin 3000 vuotta sitten, mutta ne on fantasiaa kirjoittavan vapaudella muotoiltu, ja erityisesti Sirpin osalta realismi on hylätty ja luotu utopia rauhanomaisesta kulttuurista. Sen vertailukohtina ovat pohjoinen Vuorimaa, jossa vallitsee Iliaassa kuvatun kaltainen sotilasvalta, ja eteläinen Autiomaa, jossa perinteiset paimentolaiset ovat alistetussa asemassa, ja heitä hallitsevat merikaupalla rikastuneet klaanipäälliköt.

Asetelma antaa mahdollisuuden tutkia sekä erilaisia hallintojärjestelmiä että aatemaailmoja, jotka kiteytyvät uskonnollisiin käsityksiin.