22.11.21

Sanojen merkityksestä

Kun somessa taas keskustellaan, mitä sanoja saa käyttää ja mitä ei, tässä katkelma aiheesta kirjasta Tuulen tavoittelua:

”– Mitä Dotar on isälle? Nomi kysyi Nililtä. – Tietenkin tiedän, että isä ja Dotar rakastavat toisiaan samalla tavalla kuin aviopuolisot. Mutta sanat olisivat tärkeitä. Minullekin huudellaan joskus kaikkea rumaa isän ja Dotarin suhteesta, mutta en osaa vastata, koska en tiedä, miten siitä asiasta puhuttaisiin kauniisti.

Nil katsoi vaivautuneena Dotaria, joka ei ollut halukas auttamaan, vaan tarkkaili Niliä ilkikurisen uteliaana.

– Älä ole inhottava, Dotar, sinun pitää vastata pojalle, Nil sanoi. – Rakastettu ei ole asiallinen sana, vaikka sitä sinusta käytetäänkin, koska et ole sellaisessa asemassa kuin rakastettu on rakastajansa suhteen.

– Olemme joskus Aken kanssa miettineet, mitä olemme toisillemme, Dotar sanoi. – Emme ole puolisot tietenkään, onhan Akella Malee. Sirpissä miesparin kumpaakin osapuolta nimitetään yksinkertaisesti pariksi. Ehkä olen Aken pari.

– Se kuulostaa hyvältä, Nomi totesi. – Alan sanoa sinua isän pariksi. On vaikea edes ajatella kauniisti, jos jollekin asialle on vain rumia sanoja.

– Toisaalta pahat sanat voi ottaa kauniiseen käyttöön, Dotar huomautti. – Aratkin omaksuivat aikoinaan nimityksekseen sanan, jolla heitä haukuttiin.”

21.11.21

Vammaisuudesta

Vieroksun kirjoja, joissa keskeisenä aiheena on vammaisuus. Ne typistävät ihmisen ja elämän ohjaamalla huomion sellaiseen, mikä ei ole niin suunnattoman tärkeää kuin miltä se keskiöön nostettuna vaikuttaa.

Kirjoissani on monia henkilöitä, joilla on jokin vamma. Vammaisuus vaikuttaa tietysti sekä henkilöön itseensä että siihen, miten muut suhtautuvat häneen, mutta se ei koskaan ole ihmisen tärkein ominaisuus, eikä määritä hänen koko persoonallisuuttaan.

Vammaiseksi määritellään ihminen, jolta puuttuu jokin ominaisuus tai kyky, mikä ihmisillä yleensä on, ja mitä pidetään tarpeellisena. Se, miten vammaiseksi määritelty itse kokee tilanteensa ja miten sen kokevat hänen läheisensä, ei kuitenkaan välttämättä vastaa yleistä mielipidettä. Vammaisena syntynyt lapsi uskoo olevansa täydellinen, kunnes hänelle selviää, että häneltä puuttuu jotain, mitä muilla on. Ja mieleeni on jäänyt sokeana syntyneen ystäväni toteamus: "Jos minusta voisi tehdä näkevän, en tiedä, haluaisinko sitä. En osaa kuvitella, millaista näkeminen on, enkä tiedä, pitäisinkö siitä."

Haluan kirjoissani kuvata vammaiset ihmisinä, joilla vamma on vain yksi ominaisuus, ja heidän kokonaispersoonallisuutensa ratkaisee sen, miten he vammaansa suhtautuvat.

Kirjasta Kuningastie kohtaus, jossa Kareta ja Leoni tapaavat toisensa ensimmäisen kerran:

"Sotilaat olivat käyneet käsiksi mieheen, joka yritti kamppailla päästäkseen vapaaksi. Miehellä oli tummat, kihartuvat pitkät hiukset, joissa oli aavistuksen verran punertava vivahde. Hänen kasvonsa olivat kaunispiirteiset ja hänen ilmeensä valpas, mutta hänen katseensa harhaili. Kareta luuli ensin sen johtuvan pelosta, mutta sitten hän tajusi, että mies oli sokea.

– On kunniatonta ahdistella vaaratonta ja hyödytöntä ihmistä, Kareta sanoi ankarasti.

Sotilaat epäröivät, mutta sokea, josta he olivat hellittäneet otteensa, otti pari askelta Karetaa kohti.

– Kunnioitettu, en ole vaaraton enkä hyödytön, hän sanoi. – Suojele minua nyt, voin ehkä auttaa sinua myöhemmin."

18.11.21

Lukija tekee kirjan

Nimellä Taru Mäkinen julkaistuista lasten seikkailusarjoista, joita minä ja Tarmo teimme yhdessä, 4x-sarja oli haastavin kirjoitettava. Perinteiseen viisikkotyyliin lapsiryhmä ratkaisi jokaisessa kirjassa rikoksen, mutta siihen liittyi aina jokin paikka ja paikkaan kytkeytyvä historiallinen tapahtuma, jonka kirjoittamista harrastava Pirkka sepitti.

Tapahtumat sijoittuivat Hämeenlinnaan, ja kirjasarjassa tuli hyödynnettyä muun muassa Vanain kaupungin rauniot, Hämeen linna ja Aulanko. Tosiasiallista ympäristöä laajensimme jonkin verran, esimerkiksi lisäämällä Aulangonvuorelle luolan. Sen sijainti on määritelty tarkkaan, Tarmo kävi jopa laskemassa porrasaskelmat, joiden luota luolan suu on löydettävissä. Valitettavasti luolaa ei kuitenkaan ole olemassa, vaikka kerrotaan joidenkin lukijoiden sitä etsineen.

Pirkan kirjoittamat tarinat pohjautuvat tunnettuun historiaan, mutta annoin pojan mielikuvituksen rönsytä varsin vapaasti. Sain myös oivallisen tilaisuuden pohtia Pirkan kautta kirjoittamisen ongelmia, joista osa on yhteisiä kaikille kirjoittajille, mutta kirjoittavalla lapsella on lisäksi erityisongelmia.

Pirkka toteaa: ”Juttujen näyttäminen aikuisille ei ollut ongelmatonta. Heitä nauratti, jos jokin asia oli mennyt pieleen, ja kehumisetkin saattoivat olla alentuvia. Toista oli lukea juttu omalle joukolle, siis Oulalle, Minnalle ja Soilalle, porukalle, joka muodosti ryhmän 4x. Silloin tarina sai arvoisensa yleisön, joka mietti sisältöä, ei ulkoisen muodon mahdollisia kömpelyyksiä."

Pirkka ajatteleekin, että tarinalle pitäisi aina laittaa esipuhe: "Älä lue, ellei asia kiinnosta sinua. Ja jos asia kiinnostaa, älä takerru sivuseikkoihin ja pieniin virheisiin, vaan yritä ymmärtää keskeinen."

Aikuisenkin kannattaa muistaa Pirkan käsitys siitä, että lukija tekee kirjan. "Huonostakin kirjasta saa hyvän, kun täydentää sitä ajatuksissaan, kuvittelee lisää. Ja hyvästäkin kirjasta saa huonon huolimattomasti selaamalla ja hyppäämällä tärkeiden kohtien yli. Kirjaa voi vääristellä väärin lukemalla.”

Sitaatit  ovat Taru Mäkisen kirjasta 4x ja harmaa veli.