18.11.21

Lukija tekee kirjan

Nimellä Taru Mäkinen julkaistuista lasten seikkailusarjoista, joita minä ja Tarmo teimme yhdessä, 4x-sarja oli haastavin kirjoitettava. Perinteiseen viisikkotyyliin lapsiryhmä ratkaisi jokaisessa kirjassa rikoksen, mutta siihen liittyi aina jokin paikka ja paikkaan kytkeytyvä historiallinen tapahtuma, jonka kirjoittamista harrastava Pirkka sepitti.

Tapahtumat sijoittuivat Hämeenlinnaan, ja kirjasarjassa tuli hyödynnettyä muun muassa Vanain kaupungin rauniot, Hämeen linna ja Aulanko. Tosiasiallista ympäristöä laajensimme jonkin verran, esimerkiksi lisäämällä Aulangonvuorelle luolan. Sen sijainti on määritelty tarkkaan, Tarmo kävi jopa laskemassa porrasaskelmat, joiden luota luolan suu on löydettävissä. Valitettavasti luolaa ei kuitenkaan ole olemassa, vaikka kerrotaan joidenkin lukijoiden sitä etsineen.

Pirkan kirjoittamat tarinat pohjautuvat tunnettuun historiaan, mutta annoin pojan mielikuvituksen rönsytä varsin vapaasti. Sain myös oivallisen tilaisuuden pohtia Pirkan kautta kirjoittamisen ongelmia, joista osa on yhteisiä kaikille kirjoittajille, mutta kirjoittavalla lapsella on lisäksi erityisongelmia.

Pirkka toteaa: ”Juttujen näyttäminen aikuisille ei ollut ongelmatonta. Heitä nauratti, jos jokin asia oli mennyt pieleen, ja kehumisetkin saattoivat olla alentuvia. Toista oli lukea juttu omalle joukolle, siis Oulalle, Minnalle ja Soilalle, porukalle, joka muodosti ryhmän 4x. Silloin tarina sai arvoisensa yleisön, joka mietti sisältöä, ei ulkoisen muodon mahdollisia kömpelyyksiä."

Pirkka ajatteleekin, että tarinalle pitäisi aina laittaa esipuhe: "Älä lue, ellei asia kiinnosta sinua. Ja jos asia kiinnostaa, älä takerru sivuseikkoihin ja pieniin virheisiin, vaan yritä ymmärtää keskeinen."

Aikuisenkin kannattaa muistaa Pirkan käsitys siitä, että lukija tekee kirjan. "Huonostakin kirjasta saa hyvän, kun täydentää sitä ajatuksissaan, kuvittelee lisää. Ja hyvästäkin kirjasta saa huonon huolimattomasti selaamalla ja hyppäämällä tärkeiden kohtien yli. Kirjaa voi vääristellä väärin lukemalla.”

Sitaatit  ovat Taru Mäkisen kirjasta 4x ja harmaa veli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti