24.11.20

Et voinut muuta – erään kirjan taustaa

Varhaislapsuudesta jää muistoja vain vähän, ja minulla ne kiteytyvät taloon Vaasassa Hovioikeudenpuistikolla, missä asuin isovanhempieni luona. Yksi noista muistoista on hyvin raskas. Oli tammikuun 24. päivä vuonna 1947, ja olin täyttänyt kolme vuotta. Seisoin eteisessä ja kysyin mummilta, voiko papan jo hakea työhuoneestaan ruokatunnille. Mummi sanoi kummallisella, itkuisella äänellä: "Ei pappaa voi hakea, hän on lähtenyt pitkälle matkalle."

Lapsikin osaa olla kyselemättä, kun vaistoaa, että jotain kauheaa on tapahtunut. Siksi sain vasta murrosikäisenä tietää, että tuo pitkä matka oli käynnistynyt, kun pappa oli yöllä ampunut itsensä työhuoneessaan virka-aseellaan.

Isoisäni Toivo Järvilehto oli kuollessaan 51-vuotias. Muistikuvani hänestä ovat vähäisiä, mutta lämpimiä. Käytännössä hän oli ollut minulle kuin isä, mutta muistot hänestä unohtuivat senkin takia, että lähelläni olevat aikuiset halusivat unohtaa hänen kuolemaansa liittyvät tuskalliset asiat, ja ehkä ajattelivat säästävänsä lastakin, kun niistä ei puhuttu.

Papalta oli kuitenkin jäänyt jotain, minkä takia hän pysyi minulle läheisenä. Se oli käsikirjoitus, jonka hän oli vähän ennen kuolemaansa lähettänyt kustantajalle. Äitini haki sen sieltä pois, ja se oli mummolan vintillä arkussa, josta sain mummini luvalla ottaa sen luettavakseni. Sen tarinat liikuttivat ja kiehtoivat minua, ja niiden kautta pappa tuntui todelliselta ja läheiseltä.

Käsikirjoitus siirtyi mummilta minulle, ja tänä vuonna päätin julkaista sen, että nuo kauniit, faabelimaiset tarinat olisivat muidenkin ulottuvilla. Niiden koristeellinen kieli on runollisen kaunista, ja niissä on viisautta ja hymyilevää ironiaa, joka on ajatonta.

13.11.20

Leoni, sokea laulaja, vaikutteita kaukaa ja läheltä

Koska yksi Vuorileijonan varjo -sarjan keskeisistä innoittajista oli Homeroksen Ilias, oli alusta asti selvää, että siinä olisi mukana runonlaulaja. Leonin hahmossa on muitakin yhtymäkohtia Homerokseen kuin se, että hän on laulaja, joka osaa myös laatia lauluja. Myyttinen Homeros oli sokea, ja on myös mainintoja, että hän olisi ollut panttivanki. Homeros tosin tavataan kuvata vanhana miehenä, mutta jokainen vanha on joskus ollut nuori, ja Leoni esitellään Kuningastiessä nuorena, mutta jo lauluillaan mainetta saavuttaneena.

Leonin rohkeassa ja uhmakkaassa luonteessa heijastuu kuitenkin minulle paljon läheisempi henkilö, Riitta-Liisa Hietaniemi, jonka kanssa asuin opiskeluvuosinani. Kun tutustuimme, hänellä ei ollut juuri sen enempää tietoa kuin minullakaan, miten sokea pystyy liikkumaan itsenäisesti kaupunkiympäristössä. Sen hän tiesi, että valkoista keppiä siinä tavataan käyttää apuna. Hän siis osti sellaisen, ja lähdimme kokeilemaan. Riitta kulki edellä, ja minä selitin, missä oltiin ja mitä ehkä kannatti huomioida. Varsin pian hän kulkikin itsenäisesti asunnoltamme Eirasta työpaikalleen Kallioon käyttäen kahta eri raitiovaunua. Vaihtopaikaksi valitsimme Kaisaniemen, jossa vaihto onnistui kiskoja ylittämättä.

Riitan luonteelle on kuvaavaa, että kulkiessaan Tehtaankadulla pysäkkiä kohti ja kuullessaan raitiovaunun lähestyvän takaapäin hän alkoi juosta ehtiäkseen siihen. Sen tavan hän hylkäsi vasta kompastuttuaan katua lakaisemassa olleen talonmiehen työvälineisiin.

Leonin liikkumistaidoille ja hahmotuskyvylle minulla on paljon muitakin esikuvia, sillä opetin myöhemmin Näkövammaisten ammattikoulussa muun muassa valkoisen kepin käytön ja suunnistautumisen taitoja. Siellä oli myös minulle hyvin läheiseksi tullut oppilas, joka tuli Leonin hahmoa luodessani minulle lähes yhtä usein mieleen kuin Riitta. Hänelle ei oikeastaan tarvinnut opettaa mitään taitoa, hänellä oli erinomaiset valmiudet, minun piti ainoastaan hillitä hänen rohkeuttaan ja osoittaa, että vaarojakin oli. En mainitse nimeä tässä, mutta koska luet kirjojani edelleen ja seuraat minua somessa, huomaat varmasti tämän, ja tiedät, ketä tarkoitan.

Myös mieheni Tarmo on näkövammainen, mutta luonteeltaan paljon tasapainoisempi kuin Leoni. Jokin vamma ei yleensäkään selitä ihmisen luonteenlaadusta kuin korkeintaan pienen osan, ja senkin epäsuorasti. Luonteenlaatu taas on ratkaisevaa siinä, miten ihminen suhtautuu elämäänsä, myös vammaan ja sen asettamiin rajoituksiin. Leoni on luonteeltaan taistelija, ja olisi sitä myös näkevänä.