4.2.21

Pieni yksityiskohta: kolmen leposohvan ruokasali

Luomani fiktiivinen maailma koostuu vaikutteista, joita olen poiminut väljästi esikuvinani pitämistäni kulttuureista Välimeren rannoilla noin 3000 vuotta sitten. Koska siltä ajalta on tietoa niukasti, nappaan myös muutamia satoja vuosia myöhempiä yksityiskohtia, joilla saattaisi olla juuret varhaisemmissa ajoissa. Niihin perustin fiktiivisessä Motussa vallitsevat ruokailutavat.

Kirjasta Jäljet hiekassa:

"Ruokailuhuoneessa oli pöydän ympärillä kolme leposohvaa. Perheen kesken se riitti hyvin. Jos oli vieraita, tuli toisinaan ongelmia siitä, miten asetuttaisiin. Niitä tulisi nytkin.

– Mitenkähän isä on ajatellut sijoittaa heidät? Amir kysyi.

– Temir ei varmaan ole ajatellut asiaa ollenkaan, Amelana sanoi. – Mutta Dotar on kunniavieras, ja olisi yksinkertaisinta sijoittaa merikauppias Dotarin kanssa samalle sohvalle. Temir on tietenkin isännän paikalla ja minä voisin olla Temirin kanssa samalla sohvalla, jos sinä ja kapteeni olette kolmannella sohvalla. Mutta jos Dotar sijoitetaan arvopaikalle yksin, ja merikauppias ja kapteeni yhteiselle sohvalle, minun ja sinun on istuttava Temirin jalkojen vieressä, sillä kolme ei näillä meidän sohvillamme mahdu mukavasti lojumaan. Minun tosin on ehkä istuttava joka tapauksessa, koska naista pidetään herkästi hiukan röyhkeänä, jos hän on rennossa asennossa."

Ruokailuhuoneen esikuvana on triclinium, kolmen sohvan järjestelmä, joka varakkaiden roomalaisten kodeissa oli yleinen. Sohvat saattoivat olla kapeita ja vaatimattomia tai ylellisen leveitä, jolloin niillä oli mahdollista lojua lähes poikittain. Yleensä niille mahtui kolme ihmistä, jotka asettuivat vasemmalle kyljelleen ja tukeutuivat tyynyihin tai sohvan pöydänpuoleiseen reunaan, joka tapasi olla hiukan koholla.

Isäntäväki asettui ovelta katsottuna vasemmanpuoleiselle sohvalle, ja kunniavieraan paikka oli keskimmäisellä sohvalla. Muutkin sijoitettiin arvojärjestykseen, josta on hiukan vaihtelevia käsityksiä, niin kuin oli luultavasti käytäntöjäkin. Fiktiiviset motulaiset tavat sain tietenkin päättää vapaasti.

Takimmaisena sohvalla olevan pää oli lähimpänä sohvan päätyä, johon hän saattoi tukeutua, ja edessä oleva oli tavallaan hänen sylissään. Takimmainen paikka oli luultavasti mukavin. Seurueen arvokkain tavattiin kuitenkin asettaa keskimmäiseksi, ja sen ratkaisun minäkin omaksuin.