18.8.21

Kirjailija Taru Väyrynen

Nimellä Taru Väyrynen olen julkaissut kahdeksan romaania. Ne ilmestyivät vuosina 1989-2007. Varhaisimmat on julkaistu kustantajien kautta, myöhemmät omakustanteina, ja varhaisempien Taru Väyrysen kirjojen rinnalla ilmestyi myös nimellä Taru ja Tarmo Väyrynen julkaistuja kirjoja ja Taru Mäkinen -nimellä julkaistuja, joita kirjoitin yhdessä Tarmon kanssa.

Miten eroavat toisistaan kirjat, joissa tekijänä on vain Taru Väyrynen ja ne, joiden tekijänä on Taru ja Tarmo Väyrynen tai Taru Mäkinen? Minulle ja Tarmolle ero on aivan selvä, mutta muille sitä on vaikea selittää, sillä myös Taru Väyrysen nimellä julkaistuista kirjoista olen neuvotellut Tarmon kanssa, ja hän on lukenut käsikirjoitukset ja ehdottanut korjauksia. Joissakin Taru Väyrysen kirjoissa lähtökohtanakin on Tarmon ehdottama aihe. Kaikkien kirjojen lopullinen kieliasu taas on aina minun luomani, sillä minä kirjoitin ne, vaikka joistakin ilmaisuista väännettiinkin Tarmon kanssa pitkään.

Ehkä ero on helpointa selittää niin, että Taru Väyrysen nimellä julkaistut kirjat edustavat minun henkilökohtaista arvomaailmaani ja ilmaisutapaani, Taru ja Tarmo Väyrysen kirjat ja yhteistyönä syntyneet Taru Mäkiset minun ja Tarmon yhteistä arvopohjaa ja kokemistapaa. Jako ei ole kovin selkeä, sillä itse asiassa Tarmon osuus vaihtelee kirjasta toiseen. Mutta Taru Väyrysen kirjat heijastavat kuitenkin melko tarkasti sitä, mitä minä ajattelin viime vuosituhannen lopulla ja nykyisen alussa.

Kuvassa kirjailija Taru Väyrynen, eli se, mitä olin Taru Väyrysen kirjojen syntyaikaan.


15.8.21

Taru Väyrynen: Pilven varjo, Kissan kuolema ja Pimeän pelko

Aloitin kirjailijana nimellä Taru Mäkinen. Se oli nimeni ensimmäisessä avioliitossani, enkä ollut vaihtanut sitä tyttönimekseni avioliiton purkautuessa. Taru Väyrynen minusta tuli jo vuonna 1985, kun minut ja Tarmo Väyrynen vihittiin. Kustantajani Tammi halusi kuitenkin jatkaa kirjailijanimen Taru Mäkinen käyttämistä lapsille ja nuorille suunnatuissa kirjoissani.

Ensimmäinen nimellä Taru Väyrynen julkaistu kirjani oli Pilven varjo, joka sijoittui toiseksi WSOY:n nuortenkirjakilpailussa vuonna 1989. Se oli suunnattu varttuneemmille nuorille kuin aikaisemmat kirjani, ja nykyisin se kai luokiteltaisiin YA-kirjallisuudeksi. Vuonna 1990 Tammi suostui siihen, että Kissan kuolema, jonka kohderyhmä oli sama kuin Pilven varjon, julkaistaisiin Taru Väyrysen nimellä. Sitä seurasi vuonna 1991 aikuisille suunnattu Pimeän pelko.

Pilven varjo, Kissan kuolema ja Pimeän pelko heijastavat kokemuksiani työntekijänä nuorisokodissa ja koulukodissa. Huostaanotetuille nuorille perustettujen laitosten ongelmana on, että henkilökunnan valta toimia "nuorten oman edun" nimissä on melkoinen, ja nuorten oikeusturva lähes olematon. Niin oli 1990-luvulla, eikä tilanne kauniista puheista huolimatta tunnu kohentuneen.


1.8.21

Nuoret, aikuiset ja nuoret aikuiset eli YA:n ongelmia

Pilven varjo on kirja, joka nykyisin luokiteltaisiin YA-kirjallisuudeksi. Nuortenkirja se kiistattomasti on, koska kirjoitin sen vuonna 1989 WSOY:n nuortenkirjakilpailuun, ja se sijoittui kakkoseksi. Kirjoitin sen kuitenkin täysin samalla tavalla kuin kirjoitan aikuisillekin, sillä en edellytä aikuislukijaltakaan kovin suurta tietomäärää enkä elämänkokemusta. Lukijan huomiokykyä ja kriittisyyttä ei koskaan pidä aliarvioida, mutta ei kannata myöskään olettaa, että hän on perehtynyt samoihin asioihin kuin kirjailija.

Pilven varjo sopii siis aivan hyvin aikuistenkin luettavaksi, mutta luokittelu nuortenkirjaksi aiheuttaa useimmiten sen, että sitä ei löydy aikuisille tarjotuista kirjoista. Suurempi ongelma on kuitenkin, että sitä tarjotaan luokittelulla "lasten ja nuorten kirjat", jolloin lukijoiksi päätyy liian nuoria. Lapset toki useimmiten toteavat tekstin hitaasti eteneväksi ja hylkäävät kirjan pitkästyneenä. Olen kuitenkin saanut viestin kymmenvuotiaalta, joka kertoi kirjan olleen "kaunein, kammottavin ja järkyttävin lukukokemus ikinä".

Lapsia ei tietenkään voi suojella kirjoilta, joissa kerrotut asiat järkyttävät heitä, ja ehkä on turvallisempaakin valmistautua kirjojen kautta elämän ikäviin puoliin kuin törmätä niihin valmistautumattomana tosielämässä. Mutta nuortenkirjaksi luokiteltuna kirja, jossa pohditaan nuoren ihmisen väkivaltaista kuolemaa ja toisen nuoren päätymistä tappajaksi, joutuu kovin outoon seuraan ja sitä tarjotaan väärälle kohdeyleisölle.