Kareta nosti pikkukeihään iskuasentoon. Mies heittäytyi polvilleen hänen eteensä ja ojensi anovasti kätensä häntä kohti.
– Älä tapa, sääli, ota vangiksi, mies pyysi.
Kareta siirsi keihään takaisin kantoasentoon ja aikoi kehottaa miestä nousemaan. Meisalo tuli hänen viereensä, kohotti miekkansa ja tappoi polvistuneen.
– Olen pahoillani, mutta näin on tehtävä, Meisalo sanoi. – Meillä ei ole aikaa ja voimia vartioida vankeja.
(Kirjasta Kuningastie)
Vuorileijonan varjo -sarjan taistelukohtaukset sisältävät paljon vaikutteita Homeroksen Iliaasta, joka on pronssikautisen sodankäynnin yksityiskohtien melko luotettava lähde, vaikka teos onkin saanut vakiintuneen muotonsa muutama sata vuotta kuvaamansa ajan jälkeen. Yllä oleva kohtaus yhdistyy mielessäni kahteen Iliaan kohtaan, joista ensimmäinen on Otto Mannisen suomennoksena:
”Valtavan peitsen koht’ uros aimo Akhilleus iskuun nosti, mut nopsana kuuristuin liki juoksi Lykaon -- Nyt käsivarrellaan hän Akhilleun polvia kietoi; -- näin sanat siivekkäät rukoellen siinä hän äänsi: »Polvias kietoen sult’ anon armoa, säästä, Akhilleus!”
Akhilleus on tuossa tilanteessa heltymätön, toisin kuin Kareta. Mutta Iliaan kuudennessa laulussa Menelaos on vastaavassa tilanteessa aikeissa säästää armonanojan hengen, jolloin Agamemnon puuttuu asiaan ja surmaa tämän.
Ilias heijastuu moniin muihinkin yksityiskohtiin, mutta tuo mahtava eepos kuvaa myös taistelijasankaruuden tragiikkaa, jota minäkin olen yrittänyt tuoda esiin. Väkivallan käyttö on aina ongelmallista, vaikka se olisi tarpeellista itsensä tai muiden puolustamista, sillä se ei sovi yhteen ihmisen luontaisen sosiaalisuuden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.