18.8.21

Kirjailija Taru Väyrynen

Nimellä Taru Väyrynen olen julkaissut kahdeksan romaania. Ne ilmestyivät vuosina 1989-2007. Varhaisimmat on julkaistu kustantajien kautta, myöhemmät omakustanteina, ja varhaisempien Taru Väyrysen kirjojen rinnalla ilmestyi myös nimellä Taru ja Tarmo Väyrynen julkaistuja kirjoja ja Taru Mäkinen -nimellä julkaistuja, joita kirjoitin yhdessä Tarmon kanssa.

Miten eroavat toisistaan kirjat, joissa tekijänä on vain Taru Väyrynen ja ne, joiden tekijänä on Taru ja Tarmo Väyrynen tai Taru Mäkinen? Minulle ja Tarmolle ero on aivan selvä, mutta muille sitä on vaikea selittää, sillä myös Taru Väyrysen nimellä julkaistuista kirjoista olen neuvotellut Tarmon kanssa, ja hän on lukenut käsikirjoitukset ja ehdottanut korjauksia. Joissakin Taru Väyrysen kirjoissa lähtökohtanakin on Tarmon ehdottama aihe. Kaikkien kirjojen lopullinen kieliasu taas on aina minun luomani, sillä minä kirjoitin ne, vaikka joistakin ilmaisuista väännettiinkin Tarmon kanssa pitkään.

Ehkä ero on helpointa selittää niin, että Taru Väyrysen nimellä julkaistut kirjat edustavat minun henkilökohtaista arvomaailmaani ja ilmaisutapaani, Taru ja Tarmo Väyrysen kirjat ja yhteistyönä syntyneet Taru Mäkiset minun ja Tarmon yhteistä arvopohjaa ja kokemistapaa. Jako ei ole kovin selkeä, sillä itse asiassa Tarmon osuus vaihtelee kirjasta toiseen. Mutta Taru Väyrysen kirjat heijastavat kuitenkin melko tarkasti sitä, mitä minä ajattelin viime vuosituhannen lopulla ja nykyisen alussa.

Kuvassa kirjailija Taru Väyrynen, eli se, mitä olin Taru Väyrysen kirjojen syntyaikaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.