Kirjauduttuani vuonna 1992 jatko-opiskelijaksi Helsingin yliopistoon tavoitteenani lisensiaatintutkinto kirjallisuustieteestä huomasin, että jatko-opiskelijana sain vapaasti osallistua antiikin kreikan opetukseen. Käytin tilaisuutta hyväkseni.
Retki kuolleeseen kieleen ei ollut helppo, eikä nykykreikasta oikeastaan ollut apua, vaan se aluksi enemmänkin sotki. Antiikin kreikka ja nykykreikka ovat toisistaan suunnilleen yhtä kaukana kuin latina ja italia.
Parituhatta vuotta sitten puhuttu kieli vei kaukaiseen kulttuuriin, jossa ajattelutavat toisinaan poikkesivat siitä, mihin olemme tottuneet. Mutta se oli myös sen erityinen viehätys, ja alkeiskurssilla ja jatkokurssilla oppikirja Epi oinopa ponton auttoi nimensä mukaisesti purjehtimaan viininvärisen meren yli, eli se tarjosi teksteissään mukautettuja makupaloja klassisista teksteistä. Sen jälkeen Uuden testamentin lukeminen alkukielellä oli jo melko vaivatonta, sillä sen teksti on kohtuullisen yksinkertaista. Sen sijaan Platonin lukeminen ei vieläkään onnistu minulta noin vain, vaan tulee kohtia, joissa joudun turvautumaan sanakirjaan tai muihin apuvälineisiin.
Viininvärisen meren yli purjehdittuani osallistuin käännösharjoituksiin ja muutamaan kurssiin, joilla käsiteltiin Homeroksen lauluja. Homeroksen lukemisessa olennaista on tekstin ymmärtämisen lisäksi hahmottaa heksametrimitta. Nuo kurssit olivat minulle elämyksiä, ja jo aikaisemmin herännyt kiinnostukseni Homeroksen eepoksiin syveni ja vahvistui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.