19.6.21

Varhainen sukellukseni historiaan

Minulla on aina ollut taipumus kiinnostua jostain erityisestä kohteesta, johon sitten pyrin perehtymään mahdollisimman hyvin. Yksi sellainen on ollut Välimeren ympärille kehittynyt kulttuurien kirjo sellaisena kuin se oli noin 2000-3000 vuotta sitten.

Kiinnostus syttyi jo lapsuudessa Raamatun tarinoista, ja murrosiässä sitä ruokkivat Grimbergin Kansojen historian alkuosat, joissa kerrottiin erityisesti Egyptin, Kreikan ja Rooman varhaisvaiheista. Lisänsä toivat historialliset romaanit, joista luin kaikki käsiini saamani noihin aikoihin liittyvät. Niitä löytyi tuolloin paljon, suurin osa käännöskirjallisuutta, joista painokset ovat ajat sitten loppuneet, eikä uusia ole valitettavasti otettu.

Luin myös Platonin teoksia, mutta ne eivät murrosiässä vielä avautuneet kovin hyvin, eivät myöskään Homeroksen eepokset, vaikka opettelinkin niistä vaikuttavimpia kohtia ulkoa. Ne jäivät kuitenkin mieleni pohjalle odottamaan.

Kuvassa Kreetan Faistos


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.