Spinoza ja Jäljet hiekassa

Kun Verraka ja Amir keskustelevat siitä, onko Jumala olemassa vai ei, Verraka haluaa ensin selvittää, mitä Amir tarkoittaa Jumalalla. Onhan aivan eri asia, onko olemassa jokin mahtava Jumalaksi nimitetty henkiolento, vai onko olemassa perimmäinen selitys olemassaolollemme tai sisäistynyt eettinen velvoite, joita niitäkin voi nimittää Jumalaksi.

Jumalasta puhuttaessa joudutaan käyttämään kieltä, joka väistämättä luo mielikuvan henkilöstä tai henkiolennosta. Useimmat aikuiset kai kuitenkin ymmärtävät, että tarkoituksena on kuvata jotain sellaista, mitä ihmisymmärrys ei kunnolla tavoita, vaan mistä meillä on ainoastaan hämärä aavistus. Yksijumalaisissa uskonnoissa Jumalaan uskominen tarkoittaa oikeastaan uskoa siihen, että elämämme ei ole sattumanvaraista, vaan osa jotain suurta kokonaisuutta, ja Jumalan tahto tarkoittaa sitä, minkä koemme eettisesti velvoittavana. Eettisenä velvoitteena Jumala onkin hyvin selvästi olemassa, sillä sen vaikutuksen näkee ihmisen teoissa.

Monijumalaisissa uskonnoissa jumalilla tarkoitetaan vertauskuvia erilaisille luonnossa ja/tai ihmismielessä vaikuttaville voimille. Antiikin kreikkalaisille esimerkiksi Afrodite tarkoitti seksuaalisuutta ja Ares aggressiivisuutta, ja nämä jumalat ovat taatusti olemassa, niin kuin jokainen voi omassa itsessään todeta. Kun Athene tulee hillitsemään kiivastunutta Akhilleusta, Athene edustaa ihmisen kykyä järkevään harkintaan. Jos jumalat ymmärretään ihmisen sisäistämiksi toimintaperiaatteiksi, kaikki jumalat eivät ole yhtä hyviä eivätkä aina johdata eettisesti oikeaan.

Verraka selittää Amirille, että erilaiset käsitykset Jumalasta tavoittelevat samaa, vaikka päätyvätkin lähestymään tuota yhteistä kohdetta erilaisin tavoin ja erilaisia nimityksiä ja vertauskuvia käyttäen. Verrakan oman käsityksen olen lainannut Spinozan Etiikasta, mutta koska Spinozan esitys on mutkikas ja osittain ristiriitainenkin, olen oikaissut sitä tulkitsemalla sen niin kuin olen sen itse sisäistänyt. Verraka kertoo omaksuneensa sen Selomalta, jonka laajempaan kirjoitukseen aiheesta hän viittaa, ja minä suosittelen asiasta kiinnostuneelle lukijalle perehtymistä Spinozan teokseen.

Mutta tässä Verrakan ja Amirin keskustelu tiivistettynä:

– Koska mikään ei voi syntyä tyhjästä ja ilman syytä, täytyy olla alkusyy, jonka seurausta kaikki muu on, Verraka sanoi. – Ja koska se ei ole voinut syntyä mistään, sen on täytynyt olla aina olemassa. Kaikki, mitä on olemassa, on siis seurausta tuosta alkusyystä. Sitä voi nimittää Jumalaksi, jos Jumalalla tarkoitetaan perimmäistä syytä ja selitystä. Mutta koska kaikki olemassa oleva johtuu siitä, Jumala on kaikessa. Jumala on kaiken alkusyy, ja kaikki, mitä on olemassa. Jumala onkin ainoa, mikä on olemassa äärettömänä ja ikuisesti, sillä kaikki muu olemassaolo on äärellistä ja ajaltaan rajoitettua.

– Minusta tuntuu, että äitini selitti minulle jotain tuontapaista vakuuttaessaan, että Jumala on kaikessa ja kaikkialla, mutta se tuntui hiukan järjenvastaiselta, niin kuin sekin, että Jumalan tahto tapahtuu aina, Amir sanoi.

– Monet väärinkäsitykset johtuvat siitä, että Jumalalla kuvitellaan olevan ihmismäisiä ominaisuuksia, Verraka sanoi. – Ei Jumala oikeastaan tahdo mitään, vaan toimii oman olemuksensa mukaisesti, ja kaikki tapahtuu juuri niin kuin sen täytyy tapahtua.

Amir mietti hetken ja sanoi sitten: – Tuo on aika masentava ajatus. Sehän merkitsee, että emme voi itse vaikuttaa mihinkään mitään.

– Se on toisaalta lohdullinenkin ajatus, Verraka sanoi. – Ne asiat, joissa koemme epäonnistuneemme ja tehneemme suuriakin virheitä, ovat vain pieniä osia syiden ja seurausten ketjuissa, joihin emme voineet vaikuttaa, sillä pyrkimyksemmekin johtuvat lukemattomista seikoista, joita emme pysty säätelemään, ja myös valmiuksistamme, joita emme ole voineet itse valita itsellemme.

– Mutta jos kaikki tapahtuu ennalta määrätyllä tavalla, miksi meidän pitää kuitenkin yrittää ohjata elämäämme ja toimia oikein? Amir kysyi.

– Koska meidän luontomme on sellainen, Verraka sanoi. – Tunne siitä, että ei voi hallita omaa elämäänsä eikä ympäristöään, on epämiellyttävä, joten pyrimme toiminnallamme vaikuttamaan siihen, mitä tapahtuu, ja olemme sitä onnellisempia, mitä enemmän koemme pystyvämme siihen.

– Mutta mahdollisuutemme vaikuttaa asioihin ei siis ole todellista? Amir kysyi.

– Se ei ole todellista siinä mielessä, että se vastaisi perimmäistä totuutta, mutta se on riittävän todellista ihmisen kannalta, Verraka sanoi. – Meihin vaikuttavat sekä ulkopuolellamme että omassa elimistössämme olevat asiat, joita läheskään kaikkia emme voi säädellä, ja tekemämme päätöksetkin syntyvät syiden ja seurausten ketjun tuloksina, vaikka saatamme luulla muodostavamme ne vapaasti. Mutta meissä on osa, joka tiedostaa Jumalaa, ja kun toimimme sen ohjaamina, tunnemme itsemme niin vapaiksi kuin ihminen voi tuntea, ja koemme suurinta mahdollista onnellisuutta.